Sort by

Löytyi 2 hanketta.

Omatoimilehtisalista laajennettuihin palveluihin 2014

Hankkeessa rakennetaan Sallan kunnankirjaston lehtisaliin oma sisäänkäynti nykyistä arkkitehtuuria kunnioittaen. Tämä mahdollistaa lehtisalin omatoimisen käytön kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella. Samassa yhteydessä kirjaston oppimistila muutetaan omatoimitilaksi, jonne pääsee samalla kulkusopimuksella kuin lehtisaliinkin.
Muutoksen myötä Sallan kunnankirjasto pystyy vähäisellä henkilöstömäärällä entistä paremmin palvele-maan laajalla alueella asuvia kuntalaisia mahdollistamalla heidän omatoimisen lehtisalin käytön. Oppimisti-lan tietotekninen varustus ja hyvät laajakaistayhteydet takaavat tasa-arvoisien pääsyn tiedon lähteille ja tietoyhteiskunnan eri palveluihin myös niille kuntalaisille, joilla ei tätä mahdollisuutta ole asuinpaikastaan tai muista syistä johtuen.

Tablet -laitteet medialukutaitojen opetuksessa 2014

Hankkeessa tehdään mediakasvatuksen suunnitelma Sallan kunnankirjastolle pohjautuen Sallan kunnan sivistystoimen tieto- ja viestintästrategiaan sekä opetussuunnitelmaan. Tehdyn suunnitelman pohjalta toteutetaan kirjastossa mediakasvatuksen tunteja käyttäen hyväksi tablet-laitteita. Hankkeen tuloksena Sallan kunnankirjastolla on toimiva mediakasvatuksen suunnitelma, jota toteutetaan kirjastossa pidettävillä mediakasvatuksen tunneilla.