Järjestä:

Löytyi 3 hanketta.

Pelastakaa lapset kirjastolle 2016

Lapsen lukuinnostuksen löytyminen kirjaston avulla yhteistyössä esiopetuksen, 1. luokan opettajan sekä vanhempien kanssa. Tavoitteena madaltaa kynnystä lähimmän kirjaston käyttöön ja tukea lasten liikkumista kirjastoon julkisia kulkuvälineitä käyttäen.

Tanssimalla satujen maailmaan 2015

Haluamme elvyttää satutunteja lisäämällä sadunkerrontaan musiikin ja tanssin. Tällöin pienemmänkin sanavaraston omaava lapsi malttaa pysyä tarinassa mukana; myös temperamentikkaat lapset jaksavat keskittyä paremmin. Paikallinen Satubaletti Pikkuballerina/Karina Koskinen on lupautunut yhteistyökumppaniksemme.

Lasten ja nuorten tavoittaminen ja osallistaminen Kyyti.fi-sivuston kautta 2013

Hankkeen tavoitteena on päivittää www.kyyti.fi-sivujen lasten ja nuorten sivut kohderyhmien tarpeita vastaaviksi. Pyrimme tavoittamaan ja osallistamaan lapset ja nuoret sekä sivujen sisällöntuotantoon sekä kirjaston tapahtumiin ja lisäämään heidän lukuintoaan innostavin aineistoesittelyin. Lisäksi tavoitteemme on tarjota sivujen kautta opetusaineistoa sekä pienille kirjastoille että kouluille.

okm
avi