Sort by

Löytyi 2 hanketta.

Kirjasto On The Rocks 2013

Kurikan pääkirjaston musiikkiosastoa uusittiin ja laajennettiin remontin yhteydessä vuonna 2011. Hankkeemme tarkoituksena on saada uusi musiikkiosasto entistä monipuolisempaan käyttöön, nostaa musiikkiaineiston tunnettavuutta ja aktivoida eri ikäryhmiä kirjaston käyttäjiksi. Nämä tavoitteet toteutamme musiikkiaiheisten tapahtumien (paikallisten yhtyeiden esiintymiset, musiikkiaiheiset vierailijat), tiedottamisen ja kilpailujen avulla. Tavoitteiden saavuttamiseksi teemme myös yhteistyötä paikallisten musiikkitoimijoiden, mm. Kurikan Kehittyvän Musiikin Yhdistyksen kanssa.

Biisinikkareiden demobileet 2012

”Biisinikkareiden demobileet” –hankkeessa luodaan konsepti "Demobileet" -tapahtumalle, joka tullaan toteuttamaan joka toinen vuosi vapaaehtoistoimintaan perustuen.

Hankkeessa pyritään saamaan nuoret löytämään kirjastojen valikoimat ja palvelut.