Järjestä:

Löytyi 3 hanketta.

JÄRKI - Järjestöjen ja kirjaston yhteistyön kehittämishanke 2013

Projektin tavoitteena on tavoittaa ei-kirjastonkäyttäjiä ja houkutella heitä kirjastoon erityisesti heille suunnatuilla tapahtumilla. Kantavana ideana on madaltaa kynnystä kirjastoon tulemiseen ja informoida kirjaston palveluista mahdollisimman kohdennetusti ja räätälöidysti. Kanavana ei-käyttäjien tavoittamiseen käytetään paikallisia ja alueellisia järjestöjä, harrasteseuroja ja yhdistyksiä.

Kirjasto tutuksi 2012

Tarkoituksena on houkutella uusia asiakkaita kirjaston käyttäjiksi ja tiedottaa entisillekin paremmin kaikista kirjaston palveluista. Lisätään täsmämarkkinointia eri kohderyhmille eri keinoin, jotta erilaisten ihmisryhmien kirjastotietoisuus lisääntyisi. Alussa yritetään tavoittaa uusia asiakkaita erityisesti järjestöjen avulla sekä houkutella senioreita kirjaston aktiivisiksi käyttäjiksi. Myöhemmin keskitytään muihin asiakasryhmiin.
Tässä luodaan toivottavasti samalla malli ei-ihan-pienelle kirjastolle, jolla ei ole omaa tiedottajaa.
Yhtenä toiveena on, että saadaan pienten kylien lähikirjastoihin lisää asiakkaita hyödyntämään niiden hyviä tiloja, aineistoja ja palveluja.

Kirjasto ihmisten keskellä 2012

Hankkeen tarkoitus on tehdä yhteistyötä eri järjestöjen kanssa. Eri järjestöille (nuoret, eläkeläiset, työttömät, Martat ms.) tehtävän kyselyn avulla kartoitetaan tietämys kirjaston tarjoamista palveluista. Muodostetaan "Kirjaston ystävät"-ryhmä, jonka kanssa yhteistyö jatkuu.

okm
avi