Järjestä:

Löytyi 4 hanketta.

"Jo tokkiisa" meillä on hiljainen työskentelypiste 2014

Iisalmen kaupunginkirjasto haluaa tarjota asiakkaille etätyöpisteitä ja hiljaisia lukupaikkoja. Entinen opinto-osasto on nykyisin vilkas tietokonealue, jossa ei enää ole mahdollisuutta hiljaiseen työskentelyyn.

Klikkaa ja aukaise! 2014

Klikkaa auki -hankkeen tavoitteena on kehittää ja tehostaa kirjastopalveluiden ja ammatillisen koulutuksen välistä yhteistyötä ja erityisesti ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden ja opetushenkilöstön tietoisuutta kirjaston mahdollisuuksista. Hankkeessa kirjastosta ja sen tarjoamista sähköisistä palveluista rakennetaan ammatillisen koulutuksen opiskelijoille uusi oppimisympäristö. Tavoitteena on kehittää omaehtoista ja monimuoto-opiskelua, tukea mediakasvatusta sekä mahdollistaa kokonaisvaltaisen tieto- ja viestintätekniikan käyttö oppilaitoksessa. Parhaimmillaan hankkeen avulla saadaan tuettua opiskelua ja vahvistettua opiskelijoiden tietoyhteiskunta- ja monilukutaitoja.

Koulumaailman siirtyminen yhä vahvemmin sähköisiin oppimateriaaleihin ja oppimisympäristöihin tekevät hankkeesta erityisen ajankohtaisen.

Kirjasto osana ihmisten elämässä 2013

Väljyyden luomista, kalustuksen uusimista ja tuunaamista; väriä ja pehmeyttä. Käsikirjaston muuto eri-ikäisille sopivaksi viihyisänä tilana. Asiakkaiden työslkentelytiloja ja äänivyölhykkeitä. Langaton laajakaistayhteys asiakkaiden käyttöön.

Suomioppi - opiskele suomea kirjastossa! 2011

Seinäjoen pääkirjastossa ja Nurmon kirjastossa on otettu käyttöön uusi kirjastopalvelu Suomioppi, jonka tarkoituksena on edistää maahanmuuttajien suomen kielen opiskelumahdollisuuksia tietotekniikan keinoin.

okm
avi