Järjestä:

Löytyi 4 hanketta.

Asiakaspalvelun ja itsepalvelun perusta kuntoon 2014

Karkkilan kaupunginkirjastossa kokeiltiin vuonna 2012 itsepalveluaukioloa arkiaamuisin, ja asiakkailta saadun myönteisen palautteen myötä sitä on päätetty jatkaa toistaiseksi. Hankkeella kehitetään itsepalvelua ja parannetaan asiakaspalvelua mm. laitehankinnoilla. Itsepalvelua sujuvoittamalla ja selkeyttämällä varmistetaan, että kirjaston kokoelmat, tilat ja laitteet voidaan pitää käytössä lähes koko päivän niukemmillakin resursseilla. Samalla kirjaston henkilöstöresurssit voidaan kohdentaa ilta-aikojen vilkkaampaan ja vaativampaan asiakaspalveluun sekä muuhun kirjaston palvelutasoon olennaisesti vaikuttavaan työhön viemättä kuitenkaan asiakkailta kirjastonkäytön vapautta, jonka laajennettu aukiolo on jo heille tuonut.

Tehoa tilaan, tekniikkaa tarpeeseen 2014

Itsepalvelukokeilun avulla pyrimme parantamaan kirjastopalvelujen laatua Kurikassa. Lehtisalin käyttäjät, opiskelijat, yhdistykset sekä pienyritykset hyötyvät laajennetusta aukiolosta pääkirjastossa. Jurvan kirjastossa kohderyhmänä ovat päiväkoti- ja koululaisryhmät. Esitystekniikkaa parantamalla ja lainattavia koneita tarjoamalla kehitämme henkilöstön osaamista, mediakasvatusta sekä tietoyhteiskuntataitoja.

Kaikki Kansa Kirjastoon 2013

Kirjaston kävijämäärien nostamiseksi houkutellaan kirjastoon myös sellaisia kunnan asukkaita, jotka eivät ole lainkaan tai pitkään aikaan käyneet kirjastossa. Palvelujen kirjoa laajennetaan ja parannetaan olemassa olevien palvelujen saavutettavuutta ja houkuttavuutta.

Lehtisali 2011

Tornionlaakson kirjaston molemmissa toimipisteissä, Pellossa ja Ylitorniolla on käytössä itsepalveluperiaatteella toimiva lehtisali.

okm
avi