Järjestä:

Löytyi 6 hanketta.

Lohjan kaupunginkirjaston historia, vuodet 1990-2015 2016

Lohjan kaupunginkirjasto täyttää 150 vuotta vuonna 2015. Kirjaston historiasta on julkaistu kaksi historiikkia, vuoteen 1990 saakka. Tämän jälkeen on kirjaston historiassa tapahtunut paljon kuntaliitosten myötä. Lohjan kaupunkiin ovat liittyneet Lohjan maalaiskunta v. 1997, Sammatin kunta v. 2009, Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kunnat v. 2013. Myös liittyneiden kuntien kirjastohistoriaa olisi hyvä koota historiateokseen, onhan kirjastojen kehitys tärkeä osa maaseudun kulttuurihistoriaa.

Suomen ja Espanjan kätketyt aarteet 2015

Suomen ja Espanjan kätketyt aarteet -hanke edistää yhteistyötä sekä alueen että maiden kirjastojen välillä. Hankkeessa on mukana 14 kirjastoa Suomesta ja kymmenen kirjastoa Espanjasta. Projektissa toteutetaan yhteinen nettisivusto, jossa esitellään kuntien kirjastoja ja paikkakuntia kahden sisarkirjaston ympäristöissä. Pyhäjoen kunnankirjasto ja Chinchónin kirjasto ovat olleet sisarkirjastoja helmikuusta 2013 lähtien ja tämän projektin myötä laajennetaan kansainvälistä yhteistyötä koskemaan useampia kirjastoja näissä maissa. Projektin myötä tehdään tutuksi molempien maiden kulttuurien tapoja ja perinteitä, historiaa ja nykyisyyttä. Sivustolla on helppo vertailla kirjastojen ja paikkakuntien kehitystä pitkältä ajalta. Projekti edistää paitsi kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä myös edesauttaa kirjastojen sähköisten sisältöjen käyttöönottoa henkilökunnan osaamisen lisääntymisen myötä. Projekti vahvistaa myös kotiseutuidentiteettiä paikkakunnilla.

Lumottu niitty - draamalliset kulttuurikierrokset 2014

Draamalliset kulttuurikierrokset Vihdin maisemissa Jouko Sirolan Lumottu niitty-teoksen pohjalta. Poikkikulttuurinen hanke toteutetaan yhdessä eri aloja edustavien vihtiläisten kulttuuritoimijoiden kanssa ja sen tavoitteena on tehdä paikallishistoriaa eläväksi.

Borgå Gymnasiumin museokirjaston ja Porneesin lainakirjaston aineistojen digitointi 2012

Anomme avustusta Borgå Gymnasiumin museokirjaston tärkeimpien käsikirjoitusten digitoimiseen ja tästä aiheutuviin lähetyskustannuksiin 35000 euroa.

okm
avi