Sort by

Löytyi 8 hanketta.

Vihdin pääkirjasto Agricola 20 vuotta 2018

Hanke juhlistaa 20-vuotiasta Vihdin pääkirjastoa tarjoamalla kuntalaisille kirjailijavieraita, nukketeatteria sekä kaksi juhlatilaisuutta. Lisäksi juhlavuoden aikana järjestetään kaksi kilpailua.

Suomi 100 Lakialla 2017

Tavoitteena on juhlistaa itsenäisyyden juhlavuotta Lakia-kirjastojen alueella tarjoamalla tasa-arvoisesti sukupuolesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta juhlatapahtumia, tietoa ja sisältöjä kaikille kuntalaisille. Kirjastokartassa on tapahtunut ja tapahtuu muutoksia, mutta Lakia-kirjastot tekevät edelleen yhteistyötä yhteisen juhlavuoden hankkeen merkeissä. Viiden Lakia-kirjaston alueella Isossakyrössä, Jalasjärvellä, Kauhavalla, Laihialla ja Lapualla asuu yli 52 000 ihmistä ja heidän ulottuvilleen halutaan tuoda itsenäisyyden juhlavuoden monipuolisia tapahtumia.

Kirjastotila parhaaseen mahdolliseen käyttöön 2017

Hankkeen tavoitteena on saada kirjastotila monipuolisesti kuntalaisten käyttöön järjestämällä muun muassa tapahtumia, taidetta ja elämyksiä. Henkilökunnalle ja sidosryhmille hankitaan osaamista koulutuksen keinoin. Asiakkaille tarjotaan elämyksiä taiteen, tapahtumien ja osallistamisen keinoin.

Pöytälaatikosta päivänvaloon 2015

Pöytälaatikosta päivänvaloon -hankkeen tarkoituksena on koota Espoon eri kirjastoihin harrastajakirjoittajia, tarjota heille mielenkiintoisia kirjailija- ja muita vieraita sekä antaa apua ja ideoita tekstien julkaisussa ja muokkaamisessa. Hanke koostuu kuudesta erilaisesta tapahtumakonseptista, joita voidaan toteuttaa Espoon eri kirjastoissa joko sellaisinaan tai erilaisina yhdistelminä. Hankkeen aikana järjestetään myös kirjoituskilpailu, jonka parhaat tuotokset julkaistaan. Hankeapuraha käytetään kilpailutöiden julkaisuun sekä kirjailija- ja asiantuntijapalkkioihin.

Kurikan kirjasto – kaikkien kirjasto 2015

Tavoitteena on avata kirjaston palveluita ja kokoelmia niille, joille lukeminen on työlästä esim. iän tai sairauden myötä. Kynnys palveluiden käyttöön voi olla korkea myös pelkästään tottumattomuuden takia. Hankkeen tarkoitus on opastaa kirjaston palvelujen ja aineistojen käytössä ja alkuun pääsemisessä sekä edistää aikuisväestön tietoyhteiskuntataitoja. Kirjastossa järjestettävien ihmisläheisten ja sosiaalisten tapahtumien sisällöllistä painotusta viedään hankkeen ajatuksen mukaisesti enemmän tietoyhteiskuntataitojen ja kokoelman laajan hyödyntämisen suuntaan. Erityisesti huomioidaan ikäihmiset ja erityisryhmät ajatuksella "jokaiselle lukijalle kirja".

Hyvinvointia kirjastosta 2014

Kirjasto mukana kuntalaisten arjessa: Lisätään kirjaston houkuttavuutta ja kokeillaan oheistoimintoja, jotka tuovat mielihyvää ja elämyksiä asiakkaille. Kirjaston hyvää tekevä sosiaalinen aspekti on merkittävää ja hanketyö tukee tätä. Kirjasto on tasa-arvoinen paikka, joka palvelee vauvasta vaariin.

Maailma on...tietoja, taitoja ja ajatuksia 2013

Kuusi esitelmätilaisuutta eri alojen asiantuntijoilta sekä kolme kirjailijailtaa, joissa vieraana ajankohtaisia kirjailijavieraita. Tarkoituksena on antaa yleisölle virikkeitä, keskustelunavatuksia ja pintaa syvempiä näkymiä monimutkaisen maailman yksittäisiin ilmiöihin.

Runo- ja valokuvauskilpailu = kirjastolle oma uniikki kirja! 2012

Isojoen ja Karijoen kunnankirjastot järjestävät yhdessä keväällä/syksyllä 2012 runonkirjoituskilpailun. Tavoitteena on saada kaikenikäiset kokeilemaan runon kirjoittamista. Samanaikaisesti/hyvin lähekkäin järjestetään myös valokuvauskilpailu.