Järjestä:

Löytyi 12 hanketta.

Kirjastosta elämän ensi sivuille 2018

Hanke liittyy seuraaviin teemoihin: Monipuoliset lukutaidot (Teema 1), Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus (Teema 2) ja Elinikäinen oppiminen (Teema 3)
Hankkeen avulla tehostetaan ja syvennetään jo olemassa olevaa yhteistyötä sekä tehdään uusia avauksia avaralla mielellä. Hankkeella tuetaan vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia. Hankkeen myötä heikkojen lukijoiden lukutaito paranee ja perheiden lukuharrastus lisääntyy.
Uusien yhteistyömuotojen myötä kirjastoon tulee uusia asiakasryhmiä ja tulevaisuudessa yhteistyö on luontevaa ja helppoa.

Satujen kautta elämyksiin 2018

Nukketeatteritoiminta on ollut kovassa nosteessa Jalasjärven kirjastossa. Se on suosittua ja toivottua, ja siitä on saatu hyvää palautetta. Haluamme jatkaa nukketeatteritoimintaa koko Kurikan alueella tarjoamalla esityksen kolmessa eri kirjastossa, päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Uutena ryhmänä tulisi lisäksi alakoulujen 1-2 luokat. Tavoitteena on, että lapset tutustuisivat kirjastoon ja lukemiseen tiedon ja elämyksien kautta. Haluaisimme antaa myös sellaisille lapsiryhmille mahdollisuuden nukketeatterielämykseen, jotka yleensä ovat sen ulottumattomissa sijaintinsa vuoksi, sillä kuljetuksia kirjastoon ei ole. Nukketeatteriesityksen lisäksi ja tilojen salliessa lapset voivat osallistua liikunnalliseen lapsia osallistavaan tanssituokioon, jonka yksi kirjaston henkilökunnasta ohjaa.
Omarahoitusosuudeksi on suunniteltu nukketeatteriesityksen suunnitteluun käytetty työaika eli käytännössä palkat. Haemme hankerahoitusta nukketeatteriesityksen toteutukseen (mm. mainoskulut, materiaalikustannukset ja nuket) sekä matkakuluihin.

Löydä tie kirjallisuuden maailmaan 2018

Teema 1. Monipuoliset lukutaidot: Edistää aikuislukijoiden kirjallisuuden tuntemusta ja hakea uusia toimintamalleja lukemiseen innostamiseen ja yhteistyöhön.

Lukijaksi-projekti 2018

Hankkeessa suunnitellaan ja käynnistetään projekti, jolla tahdotaan edistää lukutaidon ja -innon kehittymistä lapsilla aivan pienestä asti (Teema 1.).  Halutaan varmistaa ettei lapsi vajavaisen (teknisen tai syvä)lukutaidon takia syrjäydy ja että hänellä on riittävä lukutaito oman elämänsä tekijänä ja aktiivisena kansalaisena. (Teema 2. )  Hanke toteutetaan yhteistyössä kunnan varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koulun kanssa. (Teema 3. )  Hankkeessa on 1-2 lapsiryhmää (kummassakin enintään 10 lasta), joihin tehostettu lukeminen kohdennetaan ja saman suuruinen tai mahdollisesti laajempi verrokkiryhmä, johon kokeiluryhmän edistymistä verrataan (Teema 4. )  

Kirjailijat kirjastoihin 2016

Hankkeessa tiivistetään yhteistyötä paikallisten kirjailijoiden ja kirjastojen välillä. Hankkeen puitteissa järjestetään Oulun, Kempeleen ja Limingan kirjastoissa erilaista toimintaa yhdessä alueen kirjailijoiden kanssa. Kirjastojen palvelutarjonta paranee, kun kirjailijat näkyvät ja toimivat laajemmin kirjastoissa.

Kohtaamisia kirjastoissa ja kouluissa 2015

Hankkeen tavoitteena on tarjota sekä kouluikäisille että aikuisille kohtaamisia kirjailijoiden kanssa erilaisissa ympäristöissä. Hankkeella halutaan paitsi lisätä lukuhaluja, myös avata kirjojen sisältöjä ja ankkuroida kirjat kirjailijan elämään ja tuotantoon lukijoita innostavalla tavalla. 

Taitoja ja tarinoita - kirjailoa kyliin ja kulmille 2015

Kirjaston tapahtumatuotantoa monipuolistamalla edistää eri ikäryhmien lukemisharrastusta sekä tuoda esiin kirjaston rooli erilaisten taitojen ja harrastusten kehittämisessä.

Eväitä lukunälkäisille 2014

Hyvinkään kirjasto järjestää vuosittain paljon erilaisia omia teemaviikkoja ja osallistuu myös moniin valtakunnallisiin teemaviikkoihin. Hankerahoituksen avulla hankkisimme kirjastoon kauno- ja tietokirjailijoita sekä kääntäjiä vierailuille liittyen teemaviikkoihin. Tarkoituksena on tarjota asiakkaillemme lisää mahdollisuuksia tutustua kirjailijoihin ja kirjallisuuteen monipuolisesti. Haluamme myös kehittää toimintaamme ja viedä kirjailijoita kirjaston lisäksi asumis- ja palveluyksiköihin ja tuoda näin vierailuja sellaisten henkilöiden ulottuville, jotka eivät itse pääse kirjastoon.

Tuutikki - tuu tiedontielle kirjastoon 2013

Vaalaan on valmistunut uusi koulukeskus 1.8.2012: Vaalan koulukeskus, jossa toimivat Vaalan yhtenäiskoulu ja Vaalan lukio. Vaalan kirjasto sijaitsee aivan koulukeskuksen vieressä, ja sisäänkäynti molempiin on Tiedon aukiolta. Hankkeen aikana rakennetaan tiiviimpi yhteistyö koulujen ja kirjaston välille. Koulukeskuksessa ei ole omaa kirjastoa, joten Vaalan kirjasto on luonnollinen osa koulujen opetus- ja oppimisympäristöä. Lisäksi on huomioitava, että Vaalan yhtenäiskoulu toimi sisäilmaongelmaisissa tiloissa ennen muuttoaan koulukeskukseen, joten oppimateriaalia ja kirjoja voitiin tuoda vain hyvin rajoitetusti puhdistuksen jälkeen uusiin tiloihin. Kouluilla on täten puute kirjoista. Koulujen ja kirjaston yhteistyöhankkeessa on mukana myös Veneheiton koulu, jossa toimivat luokat 0-6. Esiopetusta järjestetään myös Vaalan taajamassa päiväkodilla.

Sähköä ja säpinää kirjastoon 2012

Tarkoituksena tarjota kirjaston eri kohderyhmille erilaisia ajankohtaisia palveluita ja elämyksellisiä vierailuja lukemisharrastusta edistämään. Henkilöstön ammatillinen kehittäminen tärkeää.

okm
avi