Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Kirjalla kiusaamista vastaan 2014

Yläkoulussa vierailee kirjailijavieras. Tapahtuman teemana on kiusaamisen vastainen toiminta ja oppilaiden oma puuttuminen huomaamaansa kiusaamiseen. Tarkoituksena on rohkaista oppilaita omalla käyttäytymisellään vaikuttamaan siihen, että koulu olisi turvallinen ja viihtyisä paikka kaikille

Elämäni sävelet – mukiinmenevä vinkkaus yläkoululaisille 2013

Hankkeen tavoitteena on lukemisen edistäminen sekä musiikkiosaston ja sen aineiston tunnetuksi tekeminen yläkoululaisille. Hankkeen myötä musiikkiosasto näyttäytyy myös nuorten kohtaamispaikkana. Lisäksi hanke syventää kirjaston ja koulun yhteistyötä.

okm
avi