Järjestä:

Löytyi 8 hanketta.

Innostu lukemaan ja löytämään 2017

Hankkeen tavoite on innostaa aikuisia lukemaan, elvyttämään aikaisempaa lukemisharrastustaan sekä löytämään helpommin itselleen kiinnostavaa luettavaa. Hankkeen avulla aikuisille suunnattu vinkkaus ja muut keinot löytää luettavaa tehdään näkyviksi ja tutummaksi asiakkaille.

Kaikki lukee tavallaan 2016

Heinolan ja Hartolan kirjastojen vinkkausyhteistyöhanke yhdistää kahden pienen kirjaston voimat. Tavoitteena on saada aikaan jotain suurta: isolla liekillä palavaa intoa kirjojen lukemiseen.

Mobilisoitu Myyräteatteri 2016

Markkinoida uutta kirjastoautoa asiakkaille ja samalla vastata toiveeseen kirjaston jalkautumisesta päiväkoteihin myyränukketeatteri- ja satukiertueiden merkeissä

Vinkkausta ylämummoon! 2015

Kirjavinkkauksen laajentaminen yläkouluun, lukemiseen innostamisen tehostaminen ja lukudiplomin laatiminen alakouluille.

Ihan hiljaa 2015

Hiljaisuus, mahdollisuus pysähtymiseen ja rauhoittumiseen, on aarre, jota nykyaikana moni etsii.

Pelastakaa lukemattomat lapset 2014

Kirjavinkkauskiertueen valmistelu
Kirjavinkkausprojektin laajentaminen Heinolan kouluista

Lukutaidon laajakaista 2013

Lukuinto ja lukutaito on yhä useammalla lapsella vähän hakusessa. Lukutaidon laajakaista on Heinolan kirjaston ja koulujen yhteinen vastaisku lukemisen puolesta.

Missiona lukevat lapset 2012

Lasten ja nuorten lukutaidon ja -harrastuksen ylläpito ja kehittäminen

okm
avi