Järjestä:

Löytyi 3 hanketta.

Tietotekniikkaa senioreille 2014

Hankkeen tavoitteena on edistää senioireiden tietokoneen käyttötaitoa sekä verkkoasiointi- ja tiedonhallintataitoja. Hanke toteutetaan järjestämällä tietokonekursseja ja -luentoja sekä verkkoasiointiin liittyviä opastustilaisuuksia.
Rahoitusta tarvitaan laitteiston hankintaan, opettajien, opastajien ja luennoitsijoiden palkkioihin sekä tiedottamiseen.

Täppää, digitoi ja editoi kirjastossa 2013

Hankkeen tavoitteena on järjestää kirjastossa asiakkaille matalan kynnyksen mobiililaiteopastuksia ja työpajoja. Opastuksissa asiakkaita opastetaan käyttämään mobiililaitteiden eri käyttöjärjestelmiä, palveluita ja ominaisuuksia. Työpajoissa asiakkaat voivat tulla kokeilemaan älypuhelimia ja täppäreitä ja kyselemään heitä askarruttavia asioita.

Nuoret pitäsi saada aktivoitua kirjaston asiakkaiksi. Kirjaston tulisi järjestää nuorille mielekästä toimintaa. Hankkeessa ryhmä nuoria kertoo videon välityksellä oman tarinansa. Näin nuoria motivoidaan itsetekemisen kautta käyttämään kirjastoa jatkossakin. Samalla tuetaan myös nuorten mediakasvatusta ja opetetaan mediatyökalujen käyttöä.

Kirjaston editointitilan ohjelmat ja laitteet ovat tulossa tiensä päähän ja se hankaloittaa asiakkaiden työskentelyä. Tilalle tarvittaisiin uudet ajanmukaiset laitteet ja ohjelmisto myös projektin onnistumisen kannalta. Parempien laitteiden ja ohjelmistojen myötä asiakaat voivat edelleen jatkaa tallenteiden digitointia ja editointia ongelmitta.

okm
avi