Järjestä:

Löytyi 9 hanketta.

Kirjasto, koulun kaveri 2018

Kirjaston ja koulun välistä yhteistyötä lisätään ja monipuolistetaan uuden opetussuunnitelman pohjalta, ja kirjaston tarjoamien mahdollisuuksien ja resurssien käyttöä oppimisen tukena pyritään edistämään. Hanke liittyy teemaan Monipuoliset lukutaidot

Tietotulva: nuoret ja kirjasto 2018

Nuorille suunnattuja tapahtumia, joilla integroidaan nuoret moderneiksi ja monipuolisiksi kirjaston palvelujen käyttäjiksi.

Hyppy tuntemattomaan – matkalla ohjelmoinnin maailmaan 2017

Tarkoituksena on tuoda ohjelmointi ja koodaus lähemmäksi kirjastomaailmaa yhteistyössä koulujen kanssa uuteen opetussuunnitelmaan pohjautuen.

Kirjasto nyt! 2016

Hankkeen tavoitteena on uudistaa ja helpottaa kirjastokäytön- ja tiedonhaun opetusta asiakkaita kouluttamalla ja edistää lukuharrastusta kutsumalla kirjailijoita vierailulle koululle ja kirjastoon.  

Uuden edessä 2015

Pienten opastustuokioiden järjestäminen niin oppilaille, opettajille sekä muillekin kirjaston käyttäjille.

Pelistä puhtia päivään 2015

Monipuolisten aineistojen saatavuus kirjastossa sekä tasa-arvoisuus harvaanasutulla seudulla. Henkilökunnan ammattitaidon kehitys.

Mikä kirjasto? 2014

Kirjaston markkinointihanke.
Kaksitasoinen hanke, jossa perinteisiä kirjastopalveluja markkinoidaan sekä kirjaston unohtaneille tai vähän käyttäville kuntalaisille, ja kaikille kirjastonkäyttäjille kirjaston uusia palvelumuotoja.

Vinkkejä verkkopalvelujen käyttöön 2013

Keski-Karjalan kirjastojen (Rääkkylä, Tohmajärvi, Kitee ja Kesälahti) yhteisen hankkeen tavoitteena on opastaa asiakkaita monipuolisemmin hyödyntämään internetissä tarjolla olevia ilmaisia palveluja/sovelluksia.

Lukiolaisen käsikirjasto : Tiedonhaku- ja tiedonhallintataidot hanskaan 2012

Ilomantsin kirjasto ja lukio toimivat saumattomasti yhteistyössä tiedonhallintataitojen ja medialukutaidon opettamisessa.

okm
avi