Järjestä:

Löytyi 12 hanketta.

E-pisteeltä e-maailmaan 2018

Kirjaston e-pisteellä tulevat kirjaston e-aineistot tutuiksi ja samalla muihinkin sähköisiin palveluihin kohdistuvat pelot hälvenevät. Hanke edistää digitaitoja ja linkittyy teemaan Monipuoliset lukutaidot.

Ajanmukainen kirjastoautopalvelu 2018

Orimattilan kaupunki sai uuden kirjastoauton 2016. Uusi autovirkailija- kuljettaja aloitti eläkkeelle jääneen virkailijan tehtävissä kesällä 2017. Valtuuston puheenjohtaja on tehnyt aloitteen autopalvelun monipuolistamisesta ja uudelleenarvioinnista. Myös kirjasto kokee välttämättömäksi pureutua autopalvelun ajanmukaistamiseen: millaisia muutoksia reitit ja pysäkit vaativat uusien asuinalueiden myötä (mm. Henna, joka rakentuu rautatien ääreen). Auton opastus on ollut puutteellista. Millaisia keinoja voidaan käyttää, jotta asiakkaat oppisivat hyödyntämään alueensa pysäkkejä? Orimattila on laaja kunta, joten autopalvelulla on vahva sijansa. Voisiko auto kiertää toisen reitin iltaisin, jos saisimme apuvoimaa? Millaista monimuotokäyttöä auto voisi tarjota?

Omatoiminen lisäpalvelu 2017

Orimattilan kaupunki on vähentänyt säästösyistä kirjaston henkilökunnan minimiin. Aukioloaikoja on jouduttu supistamaan niin, etteivät ne enää millään muotoa vastaa kaupunkilaisten tarpeisiin. Omatoimisella lisäpalvelulla pyritään palauttamaan kirjastopalvelujen saatavuus ja ajanmukaistamaan tilankäyttö. Aukioloajat lisääntyvät vuoden 2017 aikana 31:sta tunnista 98:aan tuntiin. Kirjastotilan ja kokoelman käyttömahdollisuudet saadaan siten vastaamaan tämän päivän tarpeita ja Orimattilan laajalle alueelle levinnyt asukaskunta pääsee kirjastopalvelujen pariin.

Intoa ja ilonaiheita ikääntyneille 2016

Asikkalan ja Padasjoen kirjastot halusivat kartoittaa, miten kirjasto voisi tavoittaa alueen ikäihmisiä paremmin. Tavoitteena oli saada uusia yhteistyökumppaneita, käynnistää kirjakassipalvelu sekä taata palvelun jatkuvuus hankkeen päätyttyä.

 

Sävel soikoon 2016

Tavoite

Uudet palvelut tutuiksi 2015

Tavoitteena monipuolistaa kirjaston palveluja ja tehdä digitointia tutuksi.

Toisena tavoitteena on säilyttää arvokasta paikalliskulttuuria sähköisessä muodossa.

Reality check! - Lisättyä todellisuutta kirjastoihin 2015

Hankkeen tavoitteena on  luoda ja pilotoida lisätyn todellisuuden sovelluksia kirjaston palvelutuotantossa, edistää henkilöstön osaamista lisätyn todellisuuden palvelusovellusten tuottamisessa sekä edistää lisätyn todellisuuden tunnettuutta asiakkaille.

Kirjastopalvelut uuteen ympäristöön 2015

Sysmän kunta saa uudet tilat kunnantalon valtuustosiipeen toukokuussa 2015. Tiloista tulee esteettömät ja asianmukaiset kaikille käyttäjäryhmille. Tiloja tulee myös tapahtumille ja kokoontumiseen. Automaatit vapauttavat henkilöstöä panostamaan tietopalveluun. Hankkeessa aktivoimme kuntalaisia löytämään tiensä uusiin tiloihin ja ottamaan tilat, laitteet ja kokoelmat haltuun. Järjestämme seudun asiakkaille arkea ja hyvinvointia tukevia tapahtumia. Kokoelmia teemme tutuksi kirjailijavierailuilla, käynnistämme samalla lukupiiritoimintaa. Omia valmiuksiamme terävöitämme tiedottamisen ja tietopalvelujen suhteen. Tavoitteenamme on saada asiakkaat tuntemaan kirjasto omakseen uudella tavalla.

Kirjasto 150 vuotta - lukemisen juhlaa 2013

Heinolan kaupunginkirjasto viettää 150-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2013. Vuosi 2013 merkitsee asiakkaille lukemisen juhlaa. Kirjasto auttaa löytämään erilaisin tapahtumin ja tempauksin uusia näkökulmia lukemisharrastukseen sekä tukee ja vahvistaa jo olemassa olevaa suhdetta kirjoihin ja kirjallisuuteen.

Kirjastopalvelua Asikkalan sivukylille 2012

Asikkala on laaja, vesistöjen hajoittama kunta. Sivukyliltä on kirjastolle matkaa 5-30 km. Käynnistämme kirjastoautoyhteistyötä.

Kansalaisen helpdesk kirjastossa 2012

Kokoeillaan ja luodaan kansalaisen matalan kynnyksen palvelukonsepti yhteistyössä paikallisten hyvinvointipalvelujen tuottajien kanssa sekä edistetään asukkaan hyvinvointia koskevan tiedon esille tuomista, löytyvyyttä ja saatavuutta.

Kuono kohti kirjastoilveksen polkua 2011

Päiväkoti-ikäiset kirjastoon läheltä ja kaukaa. Päiväkodit ja perhepäivähoito ovat kirjaston tärkeä ja aktiivinen yhteistyökumppani Heinolassa. Haluamme kehittää yhteistyötämme edelleen: yhteisenä tavoitteena on taata kaikille lapsille mahdollisuus käydä kirjastossa välimatkoista huolimatta.

okm
avi