Järjestä:

Löytyi 57 hanketta.

Kirjastoautot perinteitä vaalien uutta kohti 2013

Lohjan kaupungin kirjastoautotoiminta on alkanut v. 1963. Samalla kun vietetään kirjastoautotoiminnan 50-vuotisjuhlavuotta Lohja saa uuden kirjastoauton ja lisäksi uuteen Lohjaan siirtyy kuntaliitosten myötä kirjastoauto Nummi-Pusulan kunnasta. Kahden kunnan eri tavoin järjestetyn kirjastoautotoiminnan yhdenmukaistaminen soveltuvin osin on tehtävä v. 2013 aikana.

Hakeutuvat palvelut ikäihmisille 2013

Kemijärven kaupunginkirjastossa aloitetaan ikäihmisille suunnattu hakeutuvien palvelujen kokeilu hankkeena, josta saatujen kokemusten perusteella suunnitellaan pysyvämpää kotipalvelutoimintaa. Myös tulevaan kirjastoauton hankintaan haetaan hankkeella kokemuksia.

Cycling for libraries 2012 in the Baltic states 2012

Cycling 
for 
libraries
 ‐hanke on 
aktiivisten 
kirjastoammattilaisten
 yhteenliittymä, 
joka 
on organisoi kirjastohenkisiä maiden rajoja ylittäviä pyöräilytapahtumia. Tapahtumana Cycling for libraries on yhtäältä kirjastoalan epäkonferenssi ("konfabulaari", unconference), toisaalta näkyvä kirjastoalan markkinointitapahtuma ja kolmanneksi pyöräilytapahtuma. Tapahtuma 
on
 tarkoitettu 
kansainvälisesti 
kaikille 
kirjastoalan 
ihmisille, 
jotka
 ovat
 kiinnostuneet
 alansa
 tulevaisuudesta ja kehittämisestä.
 Innovatiivisena 
lähtöajatuksena 
on 
järjestää 
kirjastoammatillinen
 tapahtuma, 
johon 
on 
yhdistetty 
yhtäältä 
ympäristötietoisuus 
ja 
toisaalta
 fyysisen
 kunnon
 ylläpitäminen 

yhtenä 
ammatillisen
 jaksamisen 
kulmakivenä.
 Ammatillisena 
perusajatuksena 
on 
keskustella 
kirjastojen 
tilasta 
ja 
tehtävästä 
yhteiskunnassa,
 jossa
 informaation
 levittäminen
 ja
 tiedonjakaminen 
muuttavat 
väistämättä 
kirjastojen 
toiminnan 
perusajatusta.
Vuonna 2012 toista kertaa järjestettävä Cycling for libraries suuntaa Liettuaan, Latviaan ja Viroon. Tapahtuman ajankohta on elokuun alku ja se päättyy Helsingin IFLA-konfenressiin. Vuoden 2012 yhteistyöteemana on Baltian ja Pohjoismaiden kirjastojen yhteistyö; muut kansainväliset teemat löytyvät tulevan talven aikana valmistelevissa keskusteluissa. Cycling for libraries -tapahtuman tehtävänä on myös kuvaannollisesti noutaa Baltian kirjastot Helsinkiin IFLA 2012:een. Matka suunnitellaan 100 eri maista ja maaosista saapuvalle osallistujalle. Tapahtuman keskeisen sisällön muodostavat osallistujien kokemustensa perusteella tekemät esitykset, jotka saavat tulevana vuonna 2012 aiempaa enemmän ulkopuolista huomiota julkisten ja reaaliaikaisen videostreamausten kautta.

Kangasalan kirjasto 150 vuotta 2012

Kangasalan kirjasto juhlii 150-vuotista taivaltaan v. 2012. Koko juhlavuoden ajan kirjastossa järjestetään kaikille avoimia kirjallisuus-, taide- ja musiikkitapahtumia ja -tuokioita sekä näyttelyitä ja työpajoja, mutta pääpaino tapahtumatuotannossa on syksyllä 2012.

Tiekkö-kirjastojen kokoelmien hallinta 2012

Hankkeen tarkoituksena on edistää kokoelmien kiertoa sosiaalisen median, kirjastotilan tuunauksen ja aineistonmarkkinoinnin keinoin sekä järjestää asiakaskoulutusta ja henkilöstön koulutusta uusien palvelujen käyttöönoton tehostamiseksi.

Venäjänkielisen lastenkirjastotoiminnan seudullinen kehityshanke 2012

Hankkeen tavoitteet:

  • Seudullisen toimintamallin luominen omakieliselle lastenkirjastotoiminnalle. Mallia voidaan hyödyntää venäjänkielisten palvelujen lisäksi myös muille kieliryhmille tarjottavissa lastenkirjastopalveluissa.
  • Yhteistyöverkoston rakentaminen venäjänkielisen lastenkirjastotoiminnan turvaamiseksi jatkossa. 
  • Päiväkoti- ja alakouluikäisten venäjänkielisten lasten kielen ja kulttuurin tukeminen sekä yhteistyön vahvistaminen päiväkotien ja koulujen kanssa.
  • Venäjänkielisen lastenkirjasto-osaamisen vahvistaminen HelMet-kirjastoissa.

Kirjasto tutuksi 2012

Tarkoituksena on houkutella uusia asiakkaita kirjaston käyttäjiksi ja tiedottaa entisillekin paremmin kaikista kirjaston palveluista. Lisätään täsmämarkkinointia eri kohderyhmille eri keinoin, jotta erilaisten ihmisryhmien kirjastotietoisuus lisääntyisi. Alussa yritetään tavoittaa uusia asiakkaita erityisesti järjestöjen avulla sekä houkutella senioreita kirjaston aktiivisiksi käyttäjiksi. Myöhemmin keskitytään muihin asiakasryhmiin.
Tässä luodaan toivottavasti samalla malli ei-ihan-pienelle kirjastolle, jolla ei ole omaa tiedottajaa.
Yhtenä toiveena on, että saadaan pienten kylien lähikirjastoihin lisää asiakkaita hyödyntämään niiden hyviä tiloja, aineistoja ja palveluja.

Pohjois-Karjalan kirjastojen lasten- ja nuortenkirjastopalveluiden arviointi 2012

Joensuun seutukirjastossa halutaan arvioida, miten toteutuneet toimenpiteet ovat onnistuneet ja miten ne vastaavat Yleisten kirjastojen laatusuosituksen palvelujen käyttöä koskeviin suosituksiin.

Lapinjärvi goes Kirjasto ( ent. Lapinjärven Toivot) 2012

Tarkoitus on esitellä paikallista kulttuuria vähemmän ryppyotsaisesti  siihen myös itse osallistuen tekemisen kautta . Päivän aikana julkistetaan nimittäin lisäksi myös novellikipailun tulokset, jossa on aikuisten ja nuorten sarjat. Novellikilpailu pohjustetaan ja esitellään kunnan kouluissa keväällä 2012 ja itse novellit kirjoitetaan kesällä 2012.

KIRJASTO IHOLLA - taiteen lähikontaktin ja jalkautuvan kirjastotoiminnan projekti 2012

Tavoitteena on kehittää kevyen organisaation kirjastopalveluja uudenlaisiin tiloihin ja tilanteisiin, erityisesti sellaisille asiakasryhmille, joita on muulla tavoin vaikea tavoittaa. Hankkeen ideat ja kokemukset ovat eri kirjastojen hyödynnettävissä.

Kirjasto mukana nuoren elämässä 2012

Hankkeessa kehitetään Hankasalmen kirjastotoimen tila- ja palvelukonseptia, tiedottamista, aineistohankintoja ja sisällöntuotantoa paremmin nuorten toiveita vastaaviksi.

Kiuruveden kaupunginkirjasto 150 v. -juhlavuosi 2012

Kiuruveden kaupunginkirjasto täyttää 150 v. heinäkuun 20. päivä 2012. Juhlavuoden merkeissä järjestetään tapahtumia niin aikuisille kuin nuorisolle ja lapsillekin: kirjallisuusluento, kirjailijavierailuja, teatteria, musiikkia, lausuntatilaisuuksia ja itse juhlapäivä ohjelmineen.

Tulevaisuuden kirjastoauto lapsille - iloa ja elämyksiä uudenlaisilla innovaatioilla 2012

Uusi lastenauto tarjoaa uusin välinein ja innovaatioin vuorovaikutteisia elämyksiä. Lapset voivat esimerkiksi kertoa kirjoille lukukokemuksiaan ja seuraavalla koululla kuunnella niitä, näyttöpöydässä voidaan piirtää tai tutustua oppimisohjelmiin ja kirjavinkkausvideot tuodaan infotaulun välityksellä kirjastoauton lapsiasiakkaiden nähtäviksi.

Palokan aluekirjaston toimintamalli 2012

Hankkeen tarkoituksena on luoda uusi ja aktiivinen toiminnan malli Palokan aluekirjastolle. Aluekirjasto avataan Jyväskylän Palokan taajamassa syksyllä 2012 ja se on Jyväskylän ensimmäinen 2000-luvulla rakennettu, täysin uusi kirjasto.

Lainaa ja lue! Kirjastopalvelua ikäihmisten huviksi ja hyödyksi 2012

Juuan kunnan ikääntymispoliittisessa strategiassa tavoitteeksi on asetettu kirjastopalveluiden ulottaminen kaikkien ikäihmisten saataville. Kirjastopalvelut tarjoavat mahdollisuuden sivistykseen, uuden oppimiseen ja elämyksiin ja siten kannustavat aktiivisuuteen.

Kirjastokumppani - oma opas vammaiselle 2012

Palkataan oma määräaikainen virkailija vammaisten kirjastonkäytön ja lukemisen avuksi ja tueksi. Kirjastokumppani pitää yhteyttä perusturvan ja koulutoimen toimijoihin sekä vammaisiin asiakkaisiin ja heidän yhteisöihinsä, esim, palvelutaloihin. Kirjastokumppani tiedottaa, saattaa kirjastoon, opastaa kirjastonkäytössä, myös lukee tarvittaessa ja vinkkaa kirjoja sekä pitää satutuokioita erityisryhmille.

Kombikirjastossa kohdataan 2012

Mäntynummen kirjasto siirtyy Mäntynummen koulukeskukseen rakennettaviin tiloihin syksyllä 2012. Kirjasto toimii kombikirjastona ja on sekä koulu- että yleinen kirjasto. Keskeisenä tavoitteena on yhteistyö koulun kanssa, lukuharrastuksen edistäminen, mediakasvatus ja yhteiskäyttö mm. nuorisotoimen kanssa. Avustusta anotaan pedagogisen informaatikon palkkaamiseen ja modernin kirjaston laitehankintoihin.

Uusia tuulia oheistoimintaan- uusia asiakkaita kirjastoon! 2012

Saarijärven kaupunginkirjaston oheistoiminnan ja yhteistyön kehittäminen pääkirjastossa, Pylkönmäen lähikirjastossa sekä kirjastoautossa sekä osin yhdessä koko Kepri -kirjaston kanssa. Uusia tuulia ja toimintatapoja em. yksiköihin vierailijoiden ja seutukunnallisen yhteistyön kautta. Oheistoiminnan monipuolistamisella uusia asiakkaita kirjastoon ja lukemisharrastusta elpymään. Toimintaa ja tapahtumia myös kylille.

Voehan Wilson! - kirjasto tukee kotoutumista 2012

Lieksassa tehdään aktiivisesti työtä maahanmuuttajien hyväksi ja rasismin nousun estämiseksi. Asukasmäärään suhteutettuna kaupungissa on tällä hetkellä suuri määrä maahanmuuttajia Somaliasta, Irakista ja Turkista. Kirjasto haluaa omalla toiminnallaan ja hankkeellaan tukea maahanmuuttajien kotoutumista verkostoitumalla kototoimijoiden kanssa ja tarjoamalla tarpeellisia aineistoja, tiloja ja opastusta sekä lisäämällä tietoa ja kanssakäymistä ihmisten välillä.

Sivut

okm
avi