Järjestä:

Löytyi 20 hanketta.

Tabletit hyötykäyttöön 2016

Tavoitteena on hankkia tabletteja kirjastolle mediakasvatukseen ja muihin opastustilanteisiin.

Hyvän mielen palvelupaketit 2016

Hyvän mielen palvelupaketit –projektissa mietitään yhdessä asiakasryhmien kanssa uusia palveluprosesseja, jotka liittyvät asiakkaiden elämänkaareen, elämäntilanteeseen tai muihin heidän palvelutarpeisiinsa vaikuttaviin asioihin ja osallistetaan näin kuntalaisia uuden kirjaston palveluiden suunnitteluun.

Omatoimiaukiolo Kangasalan Vatialan lähikirjastoon 2016

Parantaa kirjastopalveluiden saavutettavuutta Kangasalla sekä tehostaa Vatialan kirjaston kokoelman, palvelujen ja tilojen käyttöä.

Kirjastosta kajahtaa : uutta otetta Pirkanmaan kirjastojen musiikkitoimintaan 2016

Hankkeen tavoitteena on tukea ja rikastaa PIKI-kirjastojen eli Pirkanmaan yleisten kirjastojen musiikkitoimintaa sekä saada sille näkyvyyttä.

Saavutettavuuden parantaminen Luopioisten kirjastossa: osittaisen omatoimisuuden toteuttaminen 2016

Parantaa Luopioisten kirjaston saavutettavuutta omatoimiaukioloajan avulla. Omatoimista aukioloaikaa olisi aamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin.

Härvelit nykyaikaan 2016

Hankkeen tavoitteena on hankkia kirjastoihin uusia laitteita e-lehtien lukemiseen, kirjastonkäytön ja tietotekniikan opastamiseen, mediakasvatukseen sekä pelitapahtumien ym. tilaisuuksien järjestämiseen. Laitteiden avulla voidaan edistää nykyisten palveluiden saavutettavuutta, luoda uusia, monipuolisempia mahdollisuuksia tilaisuuksien järjestämiseen ja tavoittaa uusia asiakasryhmiä.

Tervetuloa tänne meille 2016

Hankkeen tavoitteena oli auttaa turvapaikanhakijoita asettumaan Suomeen, sekä kulttuurivaihto suomalaisten sekä turvapaikanhakijoiden välillä, molempiin suuntiin.

Mitä kirjastoauton jälkeen edelleen? 2016

Hankkeen tavoitteena on järjestää Urjalan kouluille korvaavaa toimintaa kirjastoautotoiminnan loppumisen jälkeen. Hankkeen puitteissa kouluille kuljetetaan kirjalaatikoita. Hankkeessa otetaan huomioon myös ikääntyneet, jolloin heille järjestettäisiin kirjojen kuljettamista kotiin.

Ohjattu tutkiminen kirjastossa ja peruskoulussa 2016

Hankkeen tavoitteena on tarttua kiinni uuden opetussuunnitelman tuomiin muutoksiin ja mahdollisuuksiin kirjaston ja koulun yhteistyön näkökulmasta sekä löytää uudenlaisia kirjaston ja koulun välisiä yhteistyötapoja, joita voitaisiin kehittää ja ottaa käyttöön tulevina vuosina.

Omatoiminen lehtisali 2016

Tavoitteena on kehittää kirjaston palveluja ja laajentaa lehtisalin aukioloaikoja hankkimalla järjestelmä ja laitteet, jotka mahdollistavat asiakkaiden omatoimisen käytön. Lisäksi tavoitteena on laatia kokonaiskartoitus, jonka avulla jatkossa vietäisiin eteenpäin koko kirjaston omatoimisuutta palvelurakenteena.

Pienet kirjastot, pelit, VR ja makerspace 2016

Tavoitteena on tuoda kirjaston henkilökunnalle mahdollisuus tutustua pelaamiseen, pelin tekemisen ja uuden teknologian mahdollisuuksiin ostamalla laitteita ja pakkaamalla ne niin, että niitä voidaan Pirkanmaan kirjastojen aineistokuljetusten mukana kierrättää kirjastojen kesken sekä järjestämällä koulutusseminaareja kirjastolaisille ja tapahtumia kirjastojen asiakkaille.

Tehoa tiedotukseen ja omatoimisuutta asiointiin 2016

Hankkeen tavoitteena on tehostaa tiedotusta hankkimalla infonäyttöjärjestelmä ja kehittää asiakkaiden omatoimisuutta hankkimalla automaatti.

Kirjastopalvelun kehittäminen: ASIAKKAILLE OMATOIMIKIRJASTO ILTAISIN JA VIIKONLOPPUISIN 2016

Hankkeen alkuperäinen tavoite ole omatoimilehtisalin käyttöönotto, mutta hankkeen sisältömuutoksen haettiin lupa ja hankkeen rahoitusta käytettiin kirjaston varustamiseen RFID-lainaukseen sopivaksi. Tulevaisuudessa lehtisalin omatoiminen käyttö on mahdollista peruskorjauksen jälkeen.

RFID Parkanon kirjastoon 2016

Parkanon peruskorjatun kirjaston varustaminen hälyporteilla ja RFID-lukija-antenniyhdistelmillä, aineiston tarroitus RFID-tägeillä ja aineiston konvertointi.

Rajatonta TETiä 2016

Käytännön tavoitteena on tehdä maahanmuuttajan kirjastopalveluja tunnetuksi ja mahdollistaa asiakaspalvelu osan aikaa maahantulijan äidinkielellä.  Laajempana tavoitteena on edistää suvaitsevaisuutta ja torjua rasismia tuomalla ihmiset käytännön arjen tasolla yhteen.

Virtaa vierailijoista 2016

Lisätä lukuinnostusta kirjailija- ja vinkkariverailujen avulla sekä lasten että aikuisten parissa.

Etelä-Pirkanmaan kirjastot: tulevaisuuden kirjastopalveluiden kehittämissuunnittelua yhdessä (tulevaisuuden kirjastopalvelut, muutosvalmius ja johtaminen) 2016

Hankkeen tavoitteena on Etelä-Pirkanmaan kirjastojen (Akaa, Lempäälä, Pälkäne, Vesilahti, Urjala, Valkeakoski) tulevaisuuden kirjastopalveluiden suunnittelu. Kirjastojen uudet tilat ovat mahdollisuus, joka halutaan hyödyntää myös kirjastojen toiminnan ja palveluiden suunnittelussa. Hankkeen taustalla ovat kirjastoihin kohdistuvat muutos- ja talouspaineet. Hankkeen tavoitteena on kirjastojen toimintakonseptin päivittäminen. Kirjaston johdon roolina on edistää muutosta, kyseenalaistaa vakiintuneita asioita sekä testata uusia asioita ja käytäntöjä, niin että kirjasto voisi uudistua ja luoda uutta. Hankkeella halutaan kehittää Etelä-Pirkanmaan alueen kirjastojen palveluiden kehittämistä tukemalla kirjastojen muutosjohtamista järjestämällä alueen kirjastoille neljä yhteistä workshopia vuosien 2016-2017 aikana.

Hämeenkyrössä on uusi kirjasto 2016

Hämeenkyrössä kirjasto muuttaa vuoden 2016 aikana uusiin tiloihin alkukesästä valmistuvaan monitoimikeskukseen. Kirjaston markkinointibudjetti on mitätön, mutta uuden rakennuksen tuottama mielenkiinto ja noste haluttaisiin hyödyntää tehokkaalla tiedottamisella ja markkinoinnilla. Asiakaskyselyissä on tullut ilmi, että kirjastolta toivotaan lisää markkinointia ja palveluista tiedottamisessa olisi parantamisen varaa. Vaikka Hämeenkyrön kirjasto hyödyntää verkkoa ja sosiaalista mediaa monin tavoin, perinteistäkin printtitiedottamista tarvitaan. Tapahtumien toivotaan tuovan uusia asiakkaista kirjastoon ja esittelevän jo kirjastoa käyttäville uusia palveluja, erilaisia aineistoja ja uutta kirjastoajatusta.

Fantasiailta ja muita teemailtoja 2016

Tavoitteena on tutustuttaa ja innostaa lapsia ja nuoria sanataiteen ja tarinoiden pariin hauskoilla ja monipuolisilla tavoilla.

okm
avi