Järjestä:

Löytyi 6 hanketta.

Tule mukaan, juhlitaan yhdessä itsenäistä Suomea! 2016

Hankkeen tavoitteena on juhlia yhdessä Suomen itsenäisyyttä ja järjestettyjen tialisuuksien avulla tehdä tunnetuksi kirjaston aineistoja ja palveluita. Yhteisöllisyyden lisääminen ja osallisuus ovat myös juhlavuoden teemoja. Sopivien yhteistyökumppaneiden löytäminen tapahtumajärjestämiseen on myös hankkeen tavoitteena. Pääkirjaston ympärillä olevan puiston kunnostamisen aloittaminen juhlavuoden kunniaksi on tavoitteena.

Kirjailijasampo ravistettuna, ei sekoitettuna 2016

Hankkeen tavoitteena on Kirjasampo-Boksammon kirjailijatiedon järjestelmäarkkitehtuurin muutos ja käyttöliittymän kirjailijatiedon sisältöjen selkeyttäminen.

Hynttyyt yhteen - alueelliset olohuoneet lähipalvelun keskuksina 2016

Vaasan kaupunkistrategian mukaan eri toimijoiden yhteistyötä tulee lisätä yli hallintokuntien. Hankkeessa kartoitetaan ja pilotoidaan uusia toimintamalleja yhteisissä tiloissa. Hankkeen tarkoitus on luoda lisäarvoa palveluiden käyttäjille.
Hankkeessa haetaan rahoitusta yhteisen olohuonetoiminnan suunnitteluun ja pilotointiin. Kevätkaudella 2016 laaditaan suunnitelma yhteistoiminnasta ja sitä pilotoidaan syys-kevätkaudella 2016-17 Huutoniemen ja Ristinummen alueilla.

Yhdessä parempi huominen - Vaasan kirjastot siltojen rakentajana 2016

Hankkeen tavoitteena on kartoittaa maahanmuuttajien kirjasto- ja kulttuuripalveluja ja selvittää palveluihin kohdistuvia toiveita. Hankkeeseen sisältyy myös saatujen ideoiden ja toiveiden toteutusta kirjastoissa.

Maaginen Pohjanmaa - vinkit ja vinkkari lentoon 2016

Det magiska Österbotten - flygande bokpratare och boktips

Hankkeessa keskitytään maakunnan kirjastojen pedagogiseen työhön ja erityisesti kirjavinkkaukseen. Maakunnallinen pedagoginen informaatikko täydentää kirjastojen omia resursseja ja selvittää vaihtoehtoja kirjavinkkauksen tasapuoliseen toteuttamiseen koko maakunnan alueella molemmilla kotimaisilla kielillä. Hankkeen alkajaisiksi järjestetään maakunnan yläkouluissa kiertue, jonka aikana taikuri innostaa magiikan keinoin 7-luokkalaisia lukemaan kirjoja.

Rajaton kirjasto 2016

Hankkeen tavoitteena on löytää seudullinen yhteistyömalli, jolla kirjastopalvelut ja siihen liittyvät logistiset ratkaisut voidaan toteuttaa yli kirjastokimppa- ja järjestelmärajojen.

okm
avi