Järjestä:

Löytyi 4 hanketta.

Liekeissä Suomen kirjallisuushistoriasta: oppisisällöt eläviksi ysiluokkalaisille 2016

Suomen kirjallisuushistoria on yläkoulun yhdeksännellä luokalla laaja aihekokonaisuus. Uuden OPS:n hengessä sen oppisisältöjen omaksuminen voidaan toteuttaa uudella tavalla. Tämän hankkeen tarkoituksena on Lohtajan kirjaston sekä Lohtajan yläkoulun äidinkielen opettajan ja 9. luokan oppilaiden kesken toteuttaa Suomen kirjallisuushistorian opiskelu tavalla, jossa kirjasto ja uusi tekniikka ovat tiiviisti tukemassa oppilaiden monilukutaidon kehittymistä.

Ollaanko kirjastokavereita? 2016

Kälviän kirjastossa ei ole järjestetty kotipalvelutoimintaa missään muodossa aiempina vuosina. Kokkolan kirjaston kirjastoauto kiertää parilla isommalla sivukylällä, mutta vain päiväkoti- ja koulupysäkeillä. Asiakaskuljetuksiakaan kirjastolle ei enää järjestetä. Välimatkat Kälviän ainoaan kirjastoon ovat sivukyliltä pitkät, eikä joukkoliikenne tai asiointikuljetukset ole toimiva vaihtoehto. Kirjastossa on havahduttu siihen, että vakioasiakkaiden ikääntyessä heidän kirjastonkäyttönsä vähenee ja lopulta lakkaa kokonaan. Suurella osalla iäkkäitä ja liikuntarajoitteisia ihmisiä luku-, kuuntelu- ja katseluhaluja olisi vielä, mutta kirjaston palvelut ovat vaikeasti saavutettavissa.
Nyt tämän Ollaanko kirjastokavereita? –hankkeen avulla on tarkoitus käynnistää kirjaston kotipalvelu- ja kirjastokaveritoiminta Kälviällä. Hankkeen avulla luodaan käytännöt ja tarvittavat materiaalit palvelun pyörittämiseen, kontaktit paikallisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa sekä vanhuspalveluiden kotipalvelun kanssa. Kirjasto on toimittanut vanhusten palvelukeskukseen siirtokokoelman, mutta hankkeen avulla voitaisiin tarjota paremmin kohdennettua palvelua myös laitoksissa asuville.

Muuttuva kirjasto : palveluprosessien ja kirjastotilojen uudistaminen Kokkolan kaupunginkirjastossa 2016

Vuonna 2016 käynnistyneen hankkeen tavoitteena oli pohtia, miten Kokkolan kaupunginkirjaston toimintaympäristön kehittyminen ja muutokset vaikuttavat kirjaston toimintaan ja kirjastotilojen käyttöön sekä tarjottaviin kirjastopalveuihin.

Kirjavinkkauksella lukuintoa - Läslust med bokprat 2016

Hankkeen tarkoituksena on houkutella kirjastoon nuoria, erityisenä kohderyhmänä pojat sekä lukemisen edistäminen ruotsinkielisillä päiväkodeilla ja alakouluilla.

okm
avi