Järjestä:

Löytyi 4 hanketta.

Liedon koulukirjastojen kehittämishanke 2017

Koulukirjastojen tilat ja kokoelmat on nostettava oppimista, koulun käytäntöjä ja uutta opetussuunnitelmaa selkeästi tukeviksi sekä uudistuvaa kirjastolakia vastaaviksi toiminnallisiksi koulukirjastoiksi.

Art Corner & E-Point 2015

Tavoitteena on tehdä kirjaston nykyinen käsikirjastotila asiakkaalle houkuttelevammaksi ja viihtyisämmäksi ja lisätä eaineistojen käyttöä kirjastossa.

Digitaalista lukutaitoa edistämään 2013

Kaarinan, Liedon ja Raision kirjastojen yhteishankkeessa on tarkoitus kasvattaa asiakkaiden ja oman henkilökunnan digiosaamista. 

Kolmannen asteen yhteys - toisen asteen opiskelijoista ensimmäisen asteen tiedon hakijoita 2015

Tarkoituksena on näin yhdistää perinteinen kirjastovierailu ja mobiiliteknologiaa hyödyntävä tehtävien suorittaminen ja palautus. Hankkeessa tehdään pelinomainen sovellus, jolla oppilaat pystyvät tekemään ja palauttamaan tiedonhankintaan liittyvät tehtävät.

okm
avi