Järjestä:

Löytyi 12 hanketta.

Tie taiteeseen on tie hyvinvointiin 2015

Hankkeen tavoitteena on kokeilla syventävää taidekasvatusta  kirjastojen toimintatapana niin kuvataidekasvatuksen kuin kirjallisuuskasvatuksen menetelmillä.

Kuinka Gottlund kesytetään 2015

Hankkeen tavoitteena oli Juvan kulttuurisivuston Gottlundin puistikon uudistaminen ja kirjoittajakunnan laajentaminen sekä tiedon ja tietouden levittäminen ja tuottaminen Carl Axel Gottlundista.

Matkalla myllylle: sadunkerrontaa kirjateatterin keinoin Itä-Suomen kirjastoihin 2014

Toenperän kirjasto tuottaa yhteistyössä Nukketeatteri Kukkaron kanssa esine- ja  kirjanukketeatteriesityksen Matkalla myllylle. 

Ketunpentu - alle kouluikäisten lukudiplomi Toenperän kirjastoon 2016

Ketunpentu-hankkeella pyritään lisäämään aikuisten ja lasten yhteisten lukuhetkien määrää kodeissa ja varhaiskasvatuksessa. Hankkeen myötä vakiintuneen aseman saavuttanutta ja erittäin käytettyä Lukukettu-lukudiplomiamme laajennetaan koskemaan myös alle kouluikäisiä: Ketunpentu on johdanto kirjallisuuden maailmaan ja siitä on helppoa jatkaa suorittamaan lukudiplomia koulussa. 

Meiltä muualle 2016

Meiltä muualle -hankkeella pyritään tuottamaan temaattisesti ehyitä, paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisestikin kiinnostavia monipuolisia paikallisaineistokokonaisuuksia, joita voidaan avata ja täydentää tuottamalla digitoidun aineiston yhteyteen sisältöä henkilöistä, paikoista ja tapahtumista.

Lisää energiaa auringosta ja koko Toenperä vihreämmäksi 2015

Suunnitelma uusiutuvan energian hyödyntämisestä Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kirjastojen sähköenergian tuotannossa.

Kyläilevä kirjasto - tärppejä, tekniikkaa, tarjouksia 2017

Kirjaston hakeutuvien kotipalveluiden kehittäminen riittävän matalan kynnyksen kirjastopalveluiksi, jotka tavoittavat kaikki potentiaaliset asiakkaat, ja jotka tekevät kirjastopalveluista aidosti saavutettavia.

Ikääntyvien ei-käyttäjien (eläkeläiset) tavoittaminen ja ohjaaminen kirjaston asiakkaiksi. Ikääntyvien entisten aktiivikäyttäjien tukeminen kirjastoasiakkuuden ylläpidossa.

Kohderyhmässä vähemmän tunnettujen aineistotyyppien tunnettuuden lisääminen.

Lainamäärien nousu.

Ketunpentue - alle kouluikäisten lukudiplomin seutukunnallistaminen 2018

Hanke liittyy teemaan 1: monipuoliset lukutaidot.

Ketunpentue-hanke tukee ja innostaa pikkulapsiperheiden lukuharrastusta alle kouluikäisille (0 - 6 -vuotiaat) kohdennetulla lukudiplomilla. Painotus on lapsiperheiden lukuinnon herättämisessä ja tukemisessa niin, että vanhemmat ja varhaiskasvatus ottavat lapselle lukemisen kirjaston tarjoamien työvälineiden - mm. teemallisten kettukassien ja käpäläpassin - avulla osaksi perheiden kulttuurista hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa kasvattavia arkikäytänteitä.

Monitoimihärpäkkeet Toenperälle 2014

Toenperän kirjaston VHS-kasettien digitointilaite  saavutti kohtuullisen suosion ja sai asiakkailta paljon myönteistä palautetta. Tästä innostuneena Toenperän kirjaston r&d-osasto ideoi  hankkeen monitoimihärpäkkeiden hankinnasta Toenperän kirjastoon Joroisiin, Juvalle ja Rantasalmelle.

Omatoiminen tila ja toiminta - käyttäjälähtöisen omatoimikirjaston kehittäminen 2018

Rantasalmella on tunnistettu tarve toteuttaa kirjastokonsepti, joka mahdollistaa sekä itsepalveluasioinnin että osallistavan tapahtumatuotannon, jota tilassa on jo kokeiltu onnistuneesti. Myös kirjastossa sijaitseva kunnan neuvonta ohjaa tilaan uudenlaisia asiakasvirtoja varsinkin lomakausina.

Kunta on alustavasti sitoutunut kunnantalolla sijaitsevan kirjaston rakenteellisten muutosten toteutukseen (TA2018) niin, että kirjasto voi kehittää rinnan sekä omatoimiasiointia että kirjaston yhteisöllistä toiminnallisuutta.

Hanke kuuluu teemaan 2. Aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus: Kirjastotilojen kehittäminen yhteisöllisenä kohtaamispaikkana ja kansalaistoiminnan tarpeita tukevina tiloina.

Osallistava omatoimikirjasto - kirjaston monitoimijat 2017

Toiminnallisen ja kuntalaisia osallistavan omatoimikirjaston kehittäminen tilojen monikäyttöisyyttä painottaen.

Omatoimikonseptin mahdollistaminen niin, että itsepalveluun pohjautuvien kirjastopalvelujen rinnalle nostetaan kirjastoasiakkaiden omatoiminen tapahtumatuotanto eli kirjastotilan hyödyntäminen palveluaukioloaikojen ulkopuolella, iltaisin ja viikonloppuisin, yhteisöllisesti.

okm
avi