Järjestä:

Löytyi 11 hanketta.

Digilukutoukka 2015

Digilukutoukka -hankkeessa kehitetään yhteistyössä Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella toimivan Leikillisen ja Pelillisen Oppimisen keskuksen kanssa Martinlaakson kirjaston lasten- ja nuortenosastoista leikillisiä ja pelillisiä, kirjastoon sopivia oppimisympäristöjä. Tällaiseen kokonaisuuteen kuuluu muun muassa kirjoja (ja muita lainattavia aineistoja), kirjastossa käytettäviä oppimispelejä (lautapeleistä digitaalisiin peleihin), niihin liittyviä digitaalisia laitteita sekä erilaisia leikillistä ja pelillistä oppimista tukevia toimintoja. Kokonaisuuteen kuuluu myös leikillisen ja pelillisen oppimiseen kannustava, viihtyisä sisustus, joka toteutetaan täysin kierrätysperiaatteella yhteistyössä suomalaisten sisustusalan ammattilaisten kanssa. Martinlaaksolaiset lapset ja nuoret (0-18 vuotta) sekä heidän vanhempansa osallistetaan kehitystyöhön.

Lukeminen N.Y.T.! 2013

Lukeminen N.Y.T.! -hankkeen tavoitteena on rakentaa silta fyysisten ja digitaalisten kirjastopalvelujen sekä perinteisen ja uuden lukemisen kulttuurin välille – ottaa uusien luku- ja mediataitojen edistäminen osaksi kirjaston perustoimintaa. Hankkeen avulla kirjasto saavuttaa tiedolliset, pedagogiset ja tekniset valmiudet niiden edistämiseen ja opettamiseen pelillisin menetelmin.

Kirjasto uusiksi kierrättämällä 2012

Kirjasto uusiksi kierrättämällä* - hankkeen tarkoituksena on kokeilla, onko vanhanaikainen
tila mahdollista muuntaa uudenlaiseksi, nykyaikaista kirjastotoimintaa tukevaksi tilaksi kierrätystä hyödyntämällä. Hakunilan kirjasto uusitaan yhteistyössä asiakkaiden, henkilökunnan, kierrätyksestä kiinnostuneen sisustussuunnittelijan, yhden tai useamman graafisen suunnittelijan ja kädentaitoalojen opiskelijoiden ja työttömien kanssa.

Eläviä lasten kirjallisuustapahtumia kirjastossa 2012

Eläviä lastenkirjallisuustapahtumia kirjastossa -hanke kokeilee, olisiko
lastenkirjan sisältöä mahdollista elävöittää kirjastotilassa luovemmin ja
monipuolisemmin. Elävöitettäväksi teokseksi on alustavasti valittu
vantaalaisen kirjailija Siri Kolun *Me Rosvolat*, ja teoksen sisältöä
elävöitetään yhteistyössä muun muassa kirjailijan, Vantaan sanataidekoulun,
näyttelijöiden ja elokuvaesitysten avulla. Hankkeen ensisijaisena
tavoitteena on kannustaa lapsia tarttumaan kirjaan ja esittää kirjasto
lukemiseen ja luovaan toimintaan kannustavana, ajan hermolla olevana
paikkana.

Kirjasto on meidän juttu 2015

Kirjasto on meidän juttu -hankkeen tavoitteena on luoda yhteiskehittämisen toimintamalli, jossa nuoret ja aikuiset toimivat tasaveroisina asiantuntijoina.

Audiovisuaalisen sisällöntuotannon laajennusprojekti 2012

Vantaan kaupunginkirjastossa pieni innostuneiden piiri on tehnyt audiovisuaalista sisällöntuotantoa vuodesta 2008 alkaen, jolloin saimme opetusministeriöltä avustuksen av-laitteiden ja -ohjelmistojen hankintaan. Tähän mennessä on julkaistu toista sataa videota kirjaston omalla YouTube-kanavalla. Innostus av-sisällöntuotantoon on levinnyt aktiivipiirin ulkopuolelle niin, että tuotantovälineitä tarvittaisiin lisää. Tavoitteena on hankkia av-tuotannon peruspakki lähes kaikkiin kirjastoihin, jotta tuotanto olisi sujuvaa. Samalla järjestetään av-tuotannon peruskoulutusta henkilökunnalle. Tallennuskohteita kirjastotoiminnassa on riittämiin kirjailijavierailuista satutuokioihin, kirjavinkkaukseen ja kir-jastonkäytönopastukseen. Av-kalustoa voidaan hyödyntää myös asiakkaille järjestettävissä mediapajoissa. Haemme avustausta kirjastojen av-sisällöntuotantolaitteiden hankkimiseen ja edistyneemmän av-tuotannon välineiden päivittämiseen ja täydentämiseen. Uskomme, että kirjaston itse tuottama, monipuolinen, moniarvoinen ja riippumaton av-sisällöntuotanto on nyt ja varsinkin tulevaisuudessa merkittävä kirjastopalvelujen markkinointikeino, sillä sosiaalisen median kautta se saavuttaa myös ei-kirjastonkäyttäjät.

Muistellen 2012

Hankkeen tavoitteena on tarjota kirjaston senioriasiakkaille mahdollisuus työstää omaa elämäänsä muistelun, kuvien ja kerronnan avulla. Tämä toteutetaan luomalla sarja kuvia (vanhat valokuvat) ja niihin liittyviä lyhyitä tarinoita omasta elämästä muistelun pohjaksi keskustellen ja jakaen ohjatusti ryhmässä, muiden kanssa. Toimintaan ei liity kaunokirjallisia tavoitteita, joten jokainen voi luoda tarinansa omalla tyylillään. Kertominen ja kuunteleminen ovat kirjoittamisen ohella tärkeitä, mutta jokainen voi itse säädellä sen, mitä haluaa elämästään kertoa tai kirjoittaa.

Musiikkia kirjastossa 2012

Vantaan kirjastoissa järjestetään syksyllä 2012 ja keväällä 2013 kymmenen musiiikkiaiheisia tapahtumaa yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa.

HelMet-kirjaston yhteisen musiikkikokoelmavaraston dokumentoinnin jatko 2012

Vantaan kirjasto- ja tietopalvelut hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä jatkorahoitusta HelMet-kirjaston yhteiseen musiikkivarastoprojektiin yhteensä 120.000 euroa, jonka avulla projektia voidaan jatkaa vuoden 2013 puoliväliin asti kahden päätoimisen työntekijän ja yhden lainausapulaisen voimin. Siihen mennessä ehkä on myös selvinnyt valtakunnallinen varastointikysymys.

Medialukutaidon pelipakki, jatkohanke 2012

Kirjastopalvelut elävät murrosaikaa. On hyvä kokeilla uutta. Nuorten integroiminen kirjaston pitkäaikaisiksi käyttäjiksi on tärkeää.

okm
avi