Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Seniorikahvila Varkauden kirjastossa 2018

Varkauden kirjastossa aloitetaan seniorikahvilatoiminta huhtikuussa 2018. Kahvilaan houkutellaan erityisesti ei-kirjastonkäyttäjiä, syrjäytymisvaarassa olevia, työttömiä ja eläköityneitä tai eläkeikää lähestyviä, mutta kahvilaan toivotetaan tervetulleeksi jokainen halukas osallistuja. Kahvilatoiminnalla pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä, kansalaisaktiivisuutta, verkkopalvelujen osaamista ja käyttöä sekä aktivoimaan senioreitten kirjastonkäyttöä kaikin puolin.

Seniorikahvilan toiminta on maksutonta ja toimintaan kuuluu tyypillisesti omakustanteisen kahvinjuonnin lisäksi rupattelu, muistelu, pelaaminen, laulaminen, ääneen lukeminen ja monenlainen viriketoiminta. Usein kokoontumisilla on myös joku teema, kuten verkkopalveluiden esittely tai tietoiskuja terveydestä, liikunnasta, ruuasta ja vanhusten palveluista. Toiminnan sisältö riippuu pääasiassa osallistujien toiveista ja tarpeista.

Kahvilan asiakkaiden aktiivisuudesta riippuen Varkauden seniorikahvilan toiminnan on tarkoitus muuttua lähes täysin itseohjautuvaksi, joten hankkeen loppumisen jälkeen kirjaston henkilökunnan panostusta ei tarvita muuhun kuin tilapalveluun kokoontumistilan osalta ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen yhteistyössä.

Ryhmä Wau - kirjastokerho koululaisille 2018

Maksuton iltapäiväkerho koululaisille. Kerho painottuu lukemiseen innostamiseen ja mediakasvatukseen, tavoitteena madaltaa kirjastoon tulemisen kynnystä ja kasvattaa yhteisöllisyyttä.

okm
avi