Järjestä:

Löytyi 2 hanketta.

Kirjastoyhteistyön tiivistäminen Etelä-Pohjanmaalla 2016

Hankkeen tavoite on kirjastoyhteistyön syventäminen ja kirjastopalvelujen tuottaminen tehokkaasti ja asiakaslähtöisesti hankealueella.

Selvitys Pohjanmaan alueen kirjastokimppojen kirjastojärjestelmien yhdistämisen ja kuljetuslogistiikan toiminnallisista edellytyksistä 2014

Tavoitteena lopullisessa hankkeessa olisi, toisaalta kirjastojen tietojärjestelmäyhteistyön tehostaminen  ja  toisaalta yhteisten seudullisten palvelujen luominen erityisesti asiakkaille, mutta myös kirjastojen henkilökunnan käyttöön. 

okm
avi