Järjestä:

Löytyi 9 hanketta.

Osaava ja ystävällinen asiakaspalvelu kirjastotyön ydintä 2012

Hankkeen tavoitteena on kouluttaa koko kirjaston henkilökunta sekä tiedonhaussa että kirjaston aineiston sisällön tuntemuksessa. Aineiston paremman tuntemuksen kautta voidaan tuottaa räätälöityjä paveluja kirjaston eri käyttäjäryhmille. Kirjasto voi järjestää eri ikäryhmille tarkoitettua kirjavinkkausta, kirjastonkäytön opetusta ja erilaisia aineistonäyttelyitä.

Palvelut näkyville 2012

Kirjasto haluaa tiedottaa toiminnastaan. Kirjastojen palvelut monipuolistuvat jatkuvasti, mutta kaikki kuntalaiset eivät välttämättä tiedä, mitä mahdollisuuksia kirjastot nykyään tarjoavat. Tavoitteena on lehtiliitteellä ja esitteillä kertoa kaupunkilaisille, että kirjasto on heidän monipuolinen kulttuurikeskuksensa.

Uusia asiakkaita uuteen kirjastoon 2012

Uusia asiakkaita uuteen kirjastoon on markkinointiprojekti, jonka tarkoituksena on lisätä kuntalaisten tietoisuutta kirjastosta ja sen toiminnasta, ja siten hankkia uusia asiakkaita. Lisäksi tarkoituksena on esitellä kirjaston tiloja - niiden monikäyttöisyyttä ja potentiaalisena paikkana järjestää pysyvää toimintaa.

Kotiseutuhistorian digitointi 2013

Kotiseutuhistoriallisesti merkittävien rakennusten kartoittaminen ja niiden historian tallentaminen digitaaliseen muotoon.

Lukuinnostusta aikuisille 2013

Kalajoen kaupunginkirjasto hakee avustusta aikuisten kirjastonkäytön ja lukemisharrastuksen aktivoimiseen.

JÄRKI - Järjestöjen ja kirjaston yhteistyön kehittämishanke 2013

Projektin tavoitteena on tavoittaa ei-kirjastonkäyttäjiä ja houkutella heitä kirjastoon erityisesti heille suunnatuilla tapahtumilla. Kantavana ideana on madaltaa kynnystä kirjastoon tulemiseen ja informoida kirjaston palveluista mahdollisimman kohdennetusti ja räätälöidysti. Kanavana ei-käyttäjien tavoittamiseen käytetään paikallisia ja alueellisia järjestöjä, harrasteseuroja ja yhdistyksiä.

Lumottu niitty - draamalliset kulttuurikierrokset 2014

Draamalliset kulttuurikierrokset Vihdin maisemissa Jouko Sirolan Lumottu niitty-teoksen pohjalta. Poikkikulttuurinen hanke toteutetaan yhdessä eri aloja edustavien vihtiläisten kulttuuritoimijoiden kanssa ja sen tavoitteena on tehdä paikallishistoriaa eläväksi.

okm
avi