Sortera efter

Hittade 130 projekt.

Nuori kirjaston kulmilla 2011

Hankkeen tavoitteena on kehittää kirjastolaisten kanssakäymistaitoja nuorten kanssa ja luoda ja syventää yhteistyötä nuorisotoimen kanssa pysyväksi käytännöksi.

Skräppäämällä kirjavinkkejä ja kuva-albumeja 2011

”Aina on skräpätty” -hanke toteutettiin Hämeenlinnassa ja Hattulassa vuosina 2010-2011. Skräppäämisellä tarkoitetaan askartelun keinoin tehtäviä leikekirjoja tai kuva-albumeja.

Kirjasto kohtaamispaikkana - kokoelmatilasta käyttäjien tilaksi 2012

1. Tehdä kirjastosta helposti lähestyttävä, matalan kynnyksen palvelu aikuisille, erityisesti ikääntyville ja sellaisille kuntalaisille, jotka eivät ennestään ole kirjaston asiakkaita.

2. Yhteistyössä arkkitehdin tai alan opiskelijoiden tai muun vastaavankaltaisen suunnittelijan/oiden kanssa käydään 3-5 erikokoisessa kirjastossa ja laaditaan suunnitelmat varastotilojen tai muiden vähällä käytöllä olevien tilojen muokkaamisesta asiakaskäyttöön. Lisäksi kirjastojen johtajat laativat pitkäntähtäyksen suunnitelman (2012-2017) tilojen käytön kehittämiseksi hankkeen suunnittelijan avulla. Toteutetaan vuonna 2012 yhdessä kirjastossa suunnitelman mukainen esitys ja seuraavina vuosina 1-2 kohdetta vuosittain määrärahojen puittessa. Suunnitteluun varataan 9 000 euroa. 

3. Luodaan Kirjastonkäytön opastusta aikuisille -malli ja kokeillaan mallia Outokummun kirjastossa. Opetuspaketin suunnittelun tueksi perustetaan seutukirjaston henkilökunnasta työryhmä, jota vetää Outokummun kirjastonjohtaja. Varsinaista opetuspakettia tekemään ja pilotoimaan palkataan kirjastonhoitaja kolmeksi kuukaudeksi. Tarkoitus on myös erityisesti esitellä pohjoiskarjalaisten kirjailijoiden teoksia osana kirjastonkäytön ohjausta.

4. Uusitaan kirjaston opasteet ja esitteet helposti ymmärrettäviksi ja selkeiksi. Suunnittelutyö toteutetaan alan opiskelijoiden kanssa yhteistyössä. Erityisesti aineistoihin liittyvät opasteet halutaan uudistaa kuvallisiksi ja värikkäämmiksi ja päästä eroon pelkkään YKL-luokkaan ja tekstiin perustuvista opasteista. Toteutetaan uudenlaiset opasteet yhdessä toimipisteessä ja seuraavina vuosina kirjasto omalla kustannuksellaan uudistaa opasteita muissa toimipisteissä.

OIVA kuntalukukisa 2012

Alavuden, Töysän ja Ähtärin aikuisikäiset vakinaiset ja loma-asukkaat haastetaan lukemaan kilpaa kesälomakauden aikana.

Kirjailijakiertue Koillismaalle 2012

Haetaan avustusta kahden kirjailijavierailun kuluihin. Kirjailijat käyvät kaikissa Koillismaan  pääkirjastoissa, mahdollisesti myös kirjastoautossa sekä 1-2 koululla/ kunta.

Loistokirjasto lapsille! 2012

Loistokirjasto lapsille! -projektissa teemme Loisto-kirjastoille yksityiskohtaiset opetusmateriaalit ja suunnitelmat kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetukselle sekä etsimme keinoja edistää kirjastojen ja koulujen yhteistyötä. 

Lukki-kirjastojen uusi asiakasliittymä 2012

Luoda Lukki-kirjastojen yhteinen asiakasliittymä sekä yhteinen verkkosivusto.

Iines, Idefix ja kumppanit kirjastomaailmoissa - Kauhajoen sarjakuvasäpinät 2012

Hankkeen tarkoituksena on sarjakuvavinkkauksen, sarjakuvakerronnan ja sen eri tyyppien avulla vaikuttaa nuorten lukuinnostuksen ja -harrastuksen lisäämiseen, tutustuttaa erityisesti paikalliseen ja kotimaiseen sarjakuvaan ja sen tekijöihin, heidän hahmonluontiinsa, sanomalehtisarjakuvan ja ajankohtaisten asioiden ja pikkujuttujen esiintuomiseen piirtämisen ja sarjakuvan keinoin. Tavoitteena on myös työpajoissa ja sarjakuvailloissa vierailevien piirtäjien avulla ja asiantuntemuksella tutustua piirtämisen tekniikkaan ja saada eväät omaan sarjakuvakerrontaan. Viikolla vierailevien piirtäjien sarjakuvista järjetetään näyttely, samoin työpajojen töistä. Työpajoille järjestetään sarjakuvatyyppi- tai -hahmokisa. Kisataan myös sarjakuvatietämyksessä...mm. miten Idefix löysi Asterixin..?

E-aineiston tarjontamahdollisuus pienessä maaseutukirjastossa 2012

Luhangan kunnankirjasto haluaa tarjota asiakkailleen mahdollisimman monipuolisen kokoelman, ajantasaiset palvelut, henkilökunnan asiantuntemuksen ja ilmaiset tilat.

Mäntsälän kirjaston aineistot esille ja asukkaille tutuiksi 2012

Hankkeen tavoitteena on käydä varastokokoelma systemaattisesti läpi, poistaa aineisto, jota ei enää kannata varastoida, ja asiasanoittaa aineisto, jolle edelleen on kysyntää niin Mäntsälän kuin Kirkes-alueen kirjastoissa.

Forssan museon kirjakokoelma näkyväksi 2012

Forssan museon n. 6 000 niteen kirjakokoelma luetteloidaan omana kokonaisuutenaan kaupunginkirjaston tietojärjestelmään kaikkien tarvitsijoiden nähtäväksi täydentämään nykyistä lounaishämäläistä kotiseutuaineistoa. Samassa yhteydessä myös arvioidaan, mitkä kotiseutukokoelman niteet digitoidaan myöhemmin kokonaisuudessaan selailtavaksi asiakasliittymässä. Hanke on Forssan kaupunginkirjaston ja Forssan museon yhteishanke.

Digitoinnista iloa asiakkaille, hyötyä kotiseutukokoelmaan 2012

Hankkeessa perustetaan kirjaston tiloihin digitointitila, jota asiakkaat voivat käyttää maksutta. Samoilla digitointilaitteilla voidaan digitoida kotiseutukokoelman vanhentuneissa formaateissa oleva aineisto käyttökuntoon. Ideana on, että kirjasto muistiorganisaationa tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden digitoida analogista aineistoa ja siten saada muistoja talteen - samoin kirjaston omaa kokoelmaa voidaan saattaa taas käytettäväksi. Digitointimahdollisuudesta hyötyy myös kunnan kulttuuritoimi, sillä museolla on valokuvakokoelma.

Uusia tuulia oheistoimintaan- uusia asiakkaita kirjastoon! 2012

Saarijärven kaupunginkirjaston oheistoiminnan ja yhteistyön kehittäminen pääkirjastossa, Pylkönmäen lähikirjastossa sekä kirjastoautossa sekä osin yhdessä koko Kepri -kirjaston kanssa. Uusia tuulia ja toimintatapoja em. yksiköihin vierailijoiden ja seutukunnallisen yhteistyön kautta. Oheistoiminnan monipuolistamisella uusia asiakkaita kirjastoon ja lukemisharrastusta elpymään. Toimintaa ja tapahtumia myös kylille.

HelMet-kirjaston yhteisen musiikkikokoelmavaraston dokumentoinnin jatko 2012

Vantaan kirjasto- ja tietopalvelut hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä jatkorahoitusta HelMet-kirjaston yhteiseen musiikkivarastoprojektiin yhteensä 120.000 euroa, jonka avulla projektia voidaan jatkaa vuoden 2013 puoliväliin asti kahden päätoimisen työntekijän ja yhden lainausapulaisen voimin. Siihen mennessä ehkä on myös selvinnyt valtakunnallinen varastointikysymys.

Hitaasti kirjastossa 2012

Hitaasti kirjastossa –hankkeen tapahtumasarja slow life – downshiftaajan unelma osallistuttaa kirjastonkävijän pohtimaan oman elämänsä kulkua ja löytämään uusia tapoja olla elämässä kiinni. Sloganina on: slow life on arvokasta ja downshiftaaja löytää tasapainon. 

Tornionlaakson kirjastoautoon uutta teknologiaa 2012

Uuden kirjastoauton varustusten hankinta

Kirjastotrailerit 2012

Kouvolan kaupunginkirjaston henkilökunnan valmistamia mainoksia ja tietoiskuja esitetään paikallisissa elokuvateattereissa elokuvien alussa syys-talvikauden 2012-2013 aikana.

Tekniikkaa kirjastoon, aikaa asiakkaille 2012

Asikkalan kirjastossa on henkilöstöä 4,3 ja kunnassa on 8 500 asukkaan lisäksi paljon vapaa-ajan asukkaita. Kirjaston tietokoneet ovat ahkerassa käytössä ympäri vuoden. Sähköisten lukulaitteiden lainaamista tai käytön opastusta ei olla vielä saatu alulle.
Asikkalan kirjaston tekniikka on vuodelta 2004. Lainausautomaatin käyttö on väärän asennuksen ja ohjausajan puutteen vuoksi jäänyt vähäiseksi ja asiakastietokoneet ovat vanhentuneet. Virkailijoiden aikaa on sitoutuu liiaksi lainaukseen ja palautukseen.

Asiakkaat verkkoon 2012

Padasjoki on vajaan 3500 asukkaan muuttotappiokunta Päijät-Hämeessä. Kirjasto on laadukkaasti hoidettu, vilkas ja myös kesäasukkaiden keidas keskellä kylää. Teknologia kirjastossa on jäänyt vuoden 2005 tasolle. Asiakaskoneet ovat hitaita eikä kirjastossa ole langatonta verkkoa. Hankkeessa mahdollistetaan nopeat yhteydet tietoverkkoon ja mahdollisuus tiedonhaun opetukseen.

Sidor