Järjestä:

Löytyi 12 hanketta.

Osallistavalla suunnittelulla muuntuva tila Myllykosken kirjastoon 2012

Myllykosken kirjaston entisestä atk-luokasta tehdään ajanmukaisin laittein varusteltu muuntuva tila nuorten omatoimiseen käyttöön, mediakasvatukseen ja kirjastonkäytön opetukseen. Satuhuonekäyttöä parannetaan sisustusratkaisuin. Tila suunnitellaan myös aikuisväestöä houkuttelevaksi kokous- ja koulutustilaksi.

Satusilta 2012

Yhteissatutunnit ovat alkaneet hyvin ja jatkossa on tarkoitus kutsua lapsia hoivakodilla järjestettävälle satutunnille, koska hoivakodeissa asuu paljon vanhuksia, jotka eivät pääse kirjastoihin.

Palveluneuvoja tuotemarkkinointiin 2012

Palkata kirjastolle vuodeksi markkinointialan koulutuksen saanut henkilö tekemään kirjastopalvelut tutuiksi kirjastoissa ja verkkosivuilla. Asiakkaille suunnattuja tehoiskuja kirjastoissa, kouluissa, yhdistyksissä, seuroissa, kaupungin muilla toimialoilla. Yhteistyökumppanien etsintää palvelutuotannon sisältöjen koostamista niin, että tuotteitamme aktiivisesti käytettäisiin.

Musiikkiosaston elvytys 2012

Pääkirjaston nuhjuinen musiikkiosasto aikuisten lainausosaston yhteydessä kaipaa uudistumista: tilajärjestelyjä, uutta ilmettä uusilla hyllyillä, uutta palvelua?

Kirjasto näkyväksi 2012

Viedä kirjaston markkinointia aktiiviseen ja ammtimaiseen suuntaan käyttämällä mainostoimistoja markkinointityössä. Mainontaa lehdissä, radiossa, sosiaalisessa mediassa: esittelyvideo Kouvolan kirjastopalveluista eri kieliversioin. Runsaasti tapahtumamainontaa unohtamatta kirjallisuutta. Pilottina pääkirjasto.

Juttutupa maahanmuuttajille 2013

Kouvolan pääkirjasto aloitti Juttutuvan maahanmuuttajille tänä syksynä. Tavoittelemme paikalle kaikenlaisia maahanmuuttajia, myös työn, opiskelun tai avioliiton kautta tänne päätyneitä tarkoituksenamme tarjota mahdollisuus harjoittaa suomen kielen taitoja arkipäivän tilanteissa selviytymiseen.

Henkilökunta valmistelee kuukausittaiset tilaisuudet eri teemoin, joiden avulla kerrotaan ja keskustellaan suomalaisesta arkipäivästä; tavoista, juhlista, vuodenajoista, kirjallisuudesta jne. pullakahvien merkeissä. Haluaisimme varautua keskustelukerhon kehittämiseen järjestämällä myös extraa: asiantuntijavieraita, luonto- ja kulttuuriretkiä, kohtaamisia kantaväestön kanssa - näihin tarkoituksiin anomme hankerahaa.

hankerahaa.

Paikallishistoriaa nuorille pelaamalla 2013

Kirjasto haluaa olla osallisena levittämässä paikallishistorian tuntemusta nuorille teettämällä paikallishistoriallisen pelin, jossa välineenä käytetään kirjaston uutta tekniikkaa edustavaa Samsung SUR40 with Microsoft PixelSense- kosketusnäyttöistä tietokonetta. Pelin asiantuntijoina olisivat paikalliset historiantuntijat, kehittäjinä KSAO: n pelialan oppilaat ja opettajat sekä alan ammattilaiset.

Kirjastoilta lapsiperheille kerran kuussa 2013

Tarjota vanhemmille irtiotto arjesta laadukkaan elokuvaillan merkeissä ja järjestää samaan aikaan heidän lapsilleen vaihtelevaa ohjelmaa kirjastossa tai vain oleilua valvotusti. Paikallinen elokuvakerho Edwin on lupautunut yhteistyökumppaniksi, mutta muutoin toteuttaisimme ohjelmaamme erilaisten ammattilaisten kanssa sekä palkkaamalla lastenhoitoavuksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton kouluttamia hoitajia.

Tanssimalla satujen maailmaan 2015

Haluamme elvyttää satutunteja lisäämällä sadunkerrontaan musiikin ja tanssin. Tällöin pienemmänkin sanavaraston omaava lapsi malttaa pysyä tarinassa mukana; myös temperamentikkaat lapset jaksavat keskittyä paremmin. Paikallinen Satubaletti Pikkuballerina/Karina Koskinen on lupautunut yhteistyökumppaniksemme.

Asiakaspalveluprosessin päivitys 2015

Haminan kirjastopalveluiden asiakaspalveluprosessien nykyaikaistaminen perustamalla Ruissaloon omatoimikirjasto

Miksi wikipedia ei riitä? 2015

Hankkeeen tavoite on luoda työkaluja monipuoliselle lukutaidon edistämiselle ja lähdekriittisyyden kasvattamiselle.

okm
avi