Sort by

Löytyi 469 hanketta.

Satupiiri 2011

Hankkeen tarkoituksena on lapsen oman luovuuden lisääminen ja vahvistaminen satujen  ja tarinoiden maailmasta käsin.

Lukuelämyksiä kaikelle kansalle 2011

Haluamme laajentaa lukuelämysten tarjoamista kaiken ikäisille Sompion kirjaston koko toiminta-alueella. 

Lukulampun valossa -kampanja Rovaniemellä 2011

Lukulampun valossa -kampanja Rovaniemellä on osa valtakunnallista kampanjaa, joka johdetaan Turun kaupunginkirjastosta. Hanke on osa kulttuuripääkaupunki-hanketta.

Eragonin siivellä 2011

Innostetaan ja lisätään lasten ja nuorten kiinnostusta fantasiakirjallisuuteen ja rohkaistaan heitä pysymään kirjaston aktiivisina asiakkaina. Hankkeen kohderyhmänä ovat alakoulun kuudesluokkalaiset, heidän iässään aktiivinen kirjastonkäyttö usein vähenee ja lukuharrastus hiipuu.

Mistä noita kirjoja oikein tippuu? 2011

Kirjallisuuden tunnettavuuden ja kirjastonkäytön edistäminen. Ensi vuonna panostamme Valtimolla kirjastonkäytön edistämiseen ja erityisesti suomalaisen kirjallisuuden tunnetuksi tekemiseen. Järjestämme vuoden aikana elämyksellisiä täsmäiskuja kirjaston käyttäjille. Yritämme näin houkutella myös sellaisia kuntalaisia kirjastoon, jotka eivät vielä ole tietään tänne löytäneet.

Lukuharrastuksen edistäminen Honkajoella ja Siikaisissa 2011

Haetaan avustusta lukuharrastuksen edistämiseen pienissä Pohjois-Satakunnan kunnissa Honkajoella ja Siikaisissa. Tavoitteena on kahden eri kirjailijavierailun järjestäminen molemmilla paikkakunnilla.

Kirjastoapinan lukudiplomi ja kirjastonappari 2011

Tarkoituksena on lanseerata Liedon kaikille alakouluille käyttöön lukudiplomi. Hankkeen toinen osa koskee kirjastonappari, jonka avulla leikillisesti ja askartelun avulla opetetaan kirjastonkäytöntaitoja kaikille Liedon kakkosluokkalaisille.

Rapina keskellä kohinaa 2011

Kirjalijavierailut ja kirjavinkkaus innostavat koululaisia lukemaan vapaa-aikanaan, ehkä jopa kirjoittamaan itse. Kohisevan tietokoneen voisi välillä sammuttaa, ottaa rapisevan kirjan käteen ja lukea. Netin käyttö ja lukeminen voivat myös tukea toisiaan. Kirjaston avattavien nuorten nettisivujen esittelykiertueella tavataan nuoret, kerrotaan kirjaston palveluista, vinkataan hyvää lukemista ja opastetaan turvallista nettikäyttäytymistä.

Kasvot kirjalle 2012

Elävän kirjailijan tapaaminen on toimiva sysäys lukemisharrastuksesta innostumiselle.

Luumäen kyläkoulujen oppilaiden lukuharrastuksen edistäminen 2012

Luumän Taavetin koulun oppilaat vuodesta 2009 ja Kangasvarren koulun 2011 syksystä lähtien ovat suorittaneet lukudiplomeja. Kirkonkylän ja Kannuskosken kouluille on lähetetty 2 kertaa lukukaudessa uusi siirtokokoelma. Koulut ovat lisäksi pyytäneet kirjavinkkausta kouluille.

Nuotiotulia ja palatsien loistoa – Maailman tarut -työpajat peruskoulun ala-asteille 2012

Afrikan, Lähi- ja Kaukoidän maiden ja Venäjän taruston avaaminen yhteistyössä kansainvälisen taidekeskus Kassandran kanssa. Työpajat suunnataan Pasilan alueella peruskoulun ala-asteelle ja toteutetaan kirjastossa.

Luku-Ukuli lentää jälleen! 2012

Luku-Ukuli lentää jälleen! -hanke on alakoululaisille suunnattu lukemiskilpailu.
Kilpailussa korostetaan yhdessä lukemisen iloa. Luku-Ukuli etsii kevätlukukaudella 2013 Hyvinkään kaupungin lukevinta alakoululuokkaa. Lukemaan innostamisessa käytetään kirjavinkkausta, houkuttelevaa verkkoviestintää ja koukuttavia kirjalistoja. Hankkeen suunnittelu alkaa syyslukukaudella 2012, toteutus ja purku kevättalvella 2013.

Lasten lukupiiri 2012

Asiakkailta tulleen aloitteen seurauksena käynnistäisimme Lasten lukupiirin Parkanossa. Se toimisi aktiivisen aikuisten lukupiirin rinnalla ja kokoontuisi kerran kuukaudessa. Hankkeeseen sisältyisi myös yksi lastenkirjailijavierailu.

Karvakorvat kuulolla – koirat lasten lukemaan oppimisen tukena 2012

Etelä-Haagan kirjasto on luetaan koiralle –toiminnan pilotti Helsingissä. Tarkoituksena on jat-kaa toimintaa siellä kevätkaudella 2012 ja laajentaa sitä hallitusti yhteen tai mahdollisesti kahteen muuhun kirjastoon pääkaupungissa. Tavoitteena on luoda luetaan koiralle -toiminnan malli, konsepti, jonka voi levittää yleisiin kirjastoihin laajemminkin.

Seitsemän tähteä kirjastossa 2012

Tarkoituksena on tarjota asiakkaille elämyksellinen ilta kirjailijoiden seurassa.

Kasvukipuja: aikuisuuden kynnyksellä 2012

Kirjavinkkaukseen liittyvä projekti on tarkoitettu 9.-luokkalaisille, lukio- ja ammattikoululaisille sekä opettajille ja se toteutetaan v. 2013.

Kirjailijoita ja asiantuntijoita Tervolan lasten ja nuorten iloksi 2012

Hankkeen tarkoituksena on antaa tervolalaisille nuorille ja lapsille mahdollisuus tavata kirjailijoita ja kuulla asiantuntijaesityksiä esimerkiksi mangasta. Perimmäisenä pyrkimyksenä on saada nuoret ja lapset kiinnostumaan kirjoista, lukemisesta ja ehkäpä myös itse tuottamaan tekstiä ja piirtämään sarjakuvia.

Vanhemmat lukemaan lapsille 2012

Hankkeen tavoitteena on vanhempien ja lasten yhteisten lukuhetkien syventävä tukeminen. Hankkeen aikana johdatetaan vanhempia lastenkirjallisuuden sisältöjen tuntemukseen sekä mahdollisuuksiin tukea lasten kasvua ja kehitystä. Lisäksi vanhempia innostetaan ja tuetaan järjestämään kotona yhteisiä lukutuokioita. Rauhalliset lukuhetket lisäävät lasten ja vanhempien vuorovaikutusta sekä vahvistavat perheiden yhteisöllisyyttä.

Lukijat kohtaavat kirjailijan 2012

Hankkeen tarkoituksena on tutustuttaa lukijat ja kirjailijat toisiinsa. Kolarissa on muutaman vuoden aikana pidetty lapsillle lukuleiriä ja aikuisille lukupiiriä. Kouluilla on käytössä lukudiplomi. On huomattu että kirjailijavierailut ja tapahtumat ovat lisänneet kirjallisuuden harrastamista.

Pages