Järjestä:

Löytyi 2004 hanketta.

Forssan museon kirjakokoelma näkyväksi 2012

Forssan museon n. 6 000 niteen kirjakokoelma luetteloidaan omana kokonaisuutenaan kaupunginkirjaston tietojärjestelmään kaikkien tarvitsijoiden nähtäväksi täydentämään nykyistä lounaishämäläistä kotiseutuaineistoa. Samassa yhteydessä myös arvioidaan, mitkä kotiseutukokoelman niteet digitoidaan myöhemmin kokonaisuudessaan selailtavaksi asiakasliittymässä. Hanke on Forssan kaupunginkirjaston ja Forssan museon yhteishanke.

Yhteisluettelon pilotointi 2012

MARC21-formaattia käyttävä Tampereen kaupunginkirjasto pilotoi yleisenä kirjastona Kansalliskirjaston yhteisluettelohanketta vuoden 2012 loppupuolella. Hankkeessa valitaan testiaineisto, jonka tuontia Aleph-pohjaiseen Lindaan ja luettelointia siellä projektisuunnittelija testaa. Pohjaksi selvitetään, mitä eroja on Lindan ja Tampereen luetteloinnissa sekä määritellään replikointi eli mitä kenttiä Tampere haluaa Lindasta käyttöön. Kirjaston luetteloijat opiskelevat Aleph-ohjelmaa. Hanke dokumentoidaan ja raportoidaan yhteistyössä Kansalliskirjaston kanssa.

Lainaa ja lue! Kirjastopalvelua ikäihmisten huviksi ja hyödyksi 2012

Juuan kunnan ikääntymispoliittisessa strategiassa tavoitteeksi on asetettu kirjastopalveluiden ulottaminen kaikkien ikäihmisten saataville. Kirjastopalvelut tarjoavat mahdollisuuden sivistykseen, uuden oppimiseen ja elämyksiin ja siten kannustavat aktiivisuuteen.

Digitoinnista iloa asiakkaille, hyötyä kotiseutukokoelmaan 2012

Hankkeessa perustetaan kirjaston tiloihin digitointitila, jota asiakkaat voivat käyttää maksutta. Samoilla digitointilaitteilla voidaan digitoida kotiseutukokoelman vanhentuneissa formaateissa oleva aineisto käyttökuntoon. Ideana on, että kirjasto muistiorganisaationa tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden digitoida analogista aineistoa ja siten saada muistoja talteen - samoin kirjaston omaa kokoelmaa voidaan saattaa taas käytettäväksi. Digitointimahdollisuudesta hyötyy myös kunnan kulttuuritoimi, sillä museolla on valokuvakokoelma.

Runokuvittelua 2012

Hankkeen tavoitteena on avata nuorille runojen maailma heille tutulla välineellä (videokuvalla). Toisena tavoitteena on luoda runo - videokuva -malli eri luokka-asteille. Edelleen hankkeen tavoitteena on antaa nuorille esiintymisvarmuutta ja positiivisia kokemuksia esiintymisestä.

Rapina keskellä kohinaa 2011

Kirjalijavierailut ja kirjavinkkaus innostavat koululaisia lukemaan vapaa-aikanaan, ehkä jopa kirjoittamaan itse. Kohisevan tietokoneen voisi välillä sammuttaa, ottaa rapisevan kirjan käteen ja lukea. Netin käyttö ja lukeminen voivat myös tukea toisiaan. Kirjaston avattavien nuorten nettisivujen esittelykiertueella tavataan nuoret, kerrotaan kirjaston palveluista, vinkataan hyvää lukemista ja opastetaan turvallista nettikäyttäytymistä.

Sukellus sarjakuvaan 2012

Sarjakuvat ovat kuitenkin laajasti nuoren lukijakunnan läpäisevä kirjallisuudenlaji - tarkoituksena onkin tarjota koulujen kautta nuorille mielenkiintoinen sarjakuvataiteilijavieras, joka sekä kertoo sarjakuvien tekemisestä että pitää kirjastolla aiheesta työpajoja.

Uuteen tietojärjestelmään Uuraisten kunnankirjastolla 2012

Hankkeen tarkoituksena on hankkia Uuraisten kirjastolle uuden tietojärjestelmän vaatimat ohjelmat ja laitteet sekä taata henkilöstölle riittävä tekninen tietotaito. Myös markkinointi, henkilötökoulutus ja tiedotus kuuluvat hankkeeseen.

Pieni on kaunista 2012

Hanke käsittää kaksi erilaista osiota; toinen liittyy kansalaisten mahdollisuuteen päästä yhteyteen yhä enemmän internetissä olevaan tietoon ja jälkimmäinen hanke kirjaston monimuotoisuuteen kulttuuritilaisuuksien järjestäjänä perinteisen kirjastotoiminnan ohella.

Dataprojektorilla kerralla isommalle yleisölle 2012

Liikuteltavan dataprojektorin lisäksi kirjastolle on tarkoitus hankkia myös kannettava tietokone. Kirjastolla ei ole käytössä tällä hetkellä yhtään kannettavaa tietokonetta, joten sen hankinta dataprojektorin oheen olisi ensiarvoisen tärkeää.

Voehan Wilson! - kirjasto tukee kotoutumista 2012

Lieksassa tehdään aktiivisesti työtä maahanmuuttajien hyväksi ja rasismin nousun estämiseksi. Asukasmäärään suhteutettuna kaupungissa on tällä hetkellä suuri määrä maahanmuuttajia Somaliasta, Irakista ja Turkista. Kirjasto haluaa omalla toiminnallaan ja hankkeellaan tukea maahanmuuttajien kotoutumista verkostoitumalla kototoimijoiden kanssa ja tarjoamalla tarpeellisia aineistoja, tiloja ja opastusta sekä lisäämällä tietoa ja kanssakäymistä ihmisten välillä.

Lukiolaisen käsikirjasto : Tiedonhaku- ja tiedonhallintataidot hanskaan 2012

Ilomantsin kirjasto ja lukio toimivat saumattomasti yhteistyössä tiedonhallintataitojen ja medialukutaidon opettamisessa.

Talteen! - Digitointipaikka kirjastoon 2012

Kirjasto hankkii asiakkaiden käyttöön digitointilaitteet tukemaan paikallishistorian, kylien ja rajaseudun historiaharrastusta.

Osaava ja ystävällinen asiakaspalvelu kirjastotyön ydintä 2012

Hankkeen tavoitteena on kouluttaa koko kirjaston henkilökunta sekä tiedonhaussa että kirjaston aineiston sisällön tuntemuksessa. Aineiston paremman tuntemuksen kautta voidaan tuottaa räätälöityjä paveluja kirjaston eri käyttäjäryhmille. Kirjasto voi järjestää eri ikäryhmille tarkoitettua kirjavinkkausta, kirjastonkäytön opetusta ja erilaisia aineistonäyttelyitä.

Matelin maisemissa, Simanan sisikunnassa, laulajan lakin päällä. Jatkohanke vuosille 2012-2013 2012

"Matelin maisemissa" -hanke on Ilomantsin kirjaston yhteishanke paikallisten arkistojen ja museoiden kanssa. Hankkeessa kirjasto teettää AKM-yhteistyössä tarvittavat ohjelmalisenssit tekstin, kuvan, äänen ja liikkuvan kuvan käsittelyyn sekä samanaikaiseen tiedonhakuun kaikista tallennemuodoista. Arkistojen ja museon digitoimat aineistot tulevat digitaalisessa muodossa osaksi kirjaston kokoelmia.

Kirjasto osana ihmisten elämässä 2013

Väljyyden luomista, kalustuksen uusimista ja tuunaamista; väriä ja pehmeyttä. Käsikirjaston muuto eri-ikäisille sopivaksi viihyisänä tilana. Asiakkaiden työslkentelytiloja ja äänivyölhykkeitä. Langaton laajakaistayhteys asiakkaiden käyttöön.

Osallistavalla suunnittelulla muuntuva tila Myllykosken kirjastoon 2012

Myllykosken kirjaston entisestä atk-luokasta tehdään ajanmukaisin laittein varusteltu muuntuva tila nuorten omatoimiseen käyttöön, mediakasvatukseen ja kirjastonkäytön opetukseen. Satuhuonekäyttöä parannetaan sisustusratkaisuin. Tila suunnitellaan myös aikuisväestöä houkuttelevaksi kokous- ja koulutustilaksi.

Tiekkö-kirjastojen kokoelmien hallinta 2012

Hankkeen tarkoituksena on edistää kokoelmien kiertoa sosiaalisen median, kirjastotilan tuunauksen ja aineistonmarkkinoinnin keinoin sekä järjestää asiakaskoulutusta ja henkilöstön koulutusta uusien palvelujen käyttöönoton tehostamiseksi.

Ikäihmisten iloksi ja hyödyksi 2012

Hankkeen tarkoituksena on käynnistää ikäihmisille suunnattu säännöllinen oheistoiminta, jota vetää seniorityötä kehittävä kirjastovirkailija. Oheistoimintaan sisältyy mm. kirjavinkkausta, kirjailija/runoilijavierailu, luentoja eri aihepiireistä, kädentaitojen opastusta, kahvitusten kera. Hankkeen tarkoitus on tarjota ikäihmisille monipuolisia elämyksiä, parantaa heidän elämänlaatuaan, ehkäistä syrjäytymistä ja yksinäisyyttä sekä mahdollistaa sosiaalisten kontaktien luominen. Hankkeen myötä senioritoiminnan on tarkoitus jatkua kirjaston säännöllisenä toimintana.

Kasvot kirjalle 2012

Elävän kirjailijan tapaaminen on toimiva sysäys lukemisharrastuksesta innostumiselle.

Sivut

okm
avi