Järjestä:

Löytyi 171 hanketta.

Eskarit tietotoreilla 2011

Eskaritoiminta on lähtöisin aikuisväestölle suunnattujen tietoyhteiskuntataitojen opetuksesta, jota on myöhemmin laajennettu ensin peruskoulun 7-9-luokille, ja sitten alle kouluikäisille lapsille. Ensimmäiset esiopetusryhmät vierailivat Sampolan tietotorilla vuonna 2003. Tästä eteenpäin toiminta on ollut vakituista, ja ryhmiä on kutsuttu tietotorille, myös Hervantaan, viikoittain sekä syksy- että kevätkaudella. Myös Tampereen kaupungin internet-bussi Netti-Nysse on toiminnassa mukana, kiertäen kaukaisempia kaupungin alueita, joista tietotoreille lähteminen on hankalaa etäisyyden vuoksi. “Eskaripakettien” kutsulla tavoitetaan tällä hetkellä kaikki Tampereen kaupungin esikouluryhmät.

Kielikahvila Tampereen pääkirjasto Metsossa 2011

Kielikahvila on kaikille avoin keskusteluryhmä, joka rohkaisee puhumaan suomea. Vetäjinä Tampereella on ollut yleensä kaksi kirjaston henkilökuntaan kuuluvaa.

Pelipajat 2011

Tampereen kaupunginkirjastossa on pidetty digitaalisen pelaamisen työ- ja tutustumispajoja vuodesta 2008. Alkuperäisessä pajassa kouluttajana toimi Mannerheimin lastensuojeluliiton suunnittelija, ja viimeisimmissä kouluttajat ovat olleet Tampereen yliopiston mediakasvatusopiskelijoita.

Nenä kiinni netissä - medialukutaitoa koululaisten vanhemmille 2011

Nenä kiinni netissä oli osahanke suuremmassa Vastuullista virtuaalikulttuuria -hankekokonaisuudessa. Osahankkeen tavoitteena oli nostaa vanhempien tiedontasoa verkkomaailman ilmiöistä – siitä mediakulttuurin ilmiökentästä joka on nuorille luonnollinen merkityksenmuodostuksen alue, mutta josta vanhemmilla ei välttämättä ole kompetenssia keskustella, tai joka tuntuu heille yleisestikin vieraalta.

Nettivinkkaus Mediaskooppi-verkoston kanssa 2011

Tampereen kaupunginkirjasto järjesti syksyllä 2009 nuorten nettimaailmaa koskevan vinkkauksen yhteistyössä tamperelaisen Mediaskooppi-verkoston nuorten kanssa.

Sarjistohtorit 2011

Ajatuksena on muidenkin kirjaston aineistovinkkauksien tapaan avata erilaisia sisältöjä kirjaston asiakkaille – motiiveina sekä asiakaslähtöinen toiminta että kirjaston ja sarjakuvien yleinen profiilin nostaminen.

Ulkoilmaelokuvat 2011

Ideana on vahvistaa kirjastojen ja erityisesti lähikirjastojen asemaa monipuolisina kulttuurikeskuksina ja tehdä uudentyyppistä yhteistyötä Pirkanmaan Elokuvakeskuksen (PEK) kanssa. Tarkoituksena on myös viedä kulttuuripalveluja lähiöihin, mikä sopii hyvin myös PEKin tavoitteisiin.

KirjaHetket 2011

Tampereen kaupunginkirjaston strategian mukaisesti toiminnassa pyritään edistämään lukuharrastusta.

Valokuvamaraton 2011

Valokuvamaratonin ideana on ottaa valokuvia annetusta aiheesta rajatussa ajassa. Netti-Nysse on järjestänyt yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa kaksi valokuvamaratonia, Ihan Pimeetä? ja Aika Valotuksia! Molempien ideana on ollut löytää ja etsiä valoa, iloa ja uusia näkökulmia kotikaupungin eloon.

Let There Be Rock! -musiikki-pelivinkkaus 2011

Vinkkauksen tarkoituksena on tutustuttaa asiakkaat erilaisiin kirjastoaineistoihin eli tässä tapauksessa musiikkiaiheisiin tietokirjoihin, CD- ja DVD-levyihin sekä populaarimusiikkia käsittelevään tai sitä sivuavaan fiktiiviseen aineistoon (sarjakuvat, romaanit ja muu kaunokirjallisuus, elokuvat). Esityksen aikana nostetaan esille kiinnostavia yksittäisiä nimekkeitä, joiden esittelyssä käytetään hyväksi soitto- ja lukunäytteitä.

Digitointi- ja editointimahdollisuus Pälkäneen pääkirjastossa 2012

Pälkäneen pääkirjastoon hankitaan laitteet VHS-kasettien, LP-levyjen ja C-kasettien digitointia ja aineiston editointia varten. Pyritään hankkimaan tarpeellista osaamista laitteiden käytössä henkilökunnalle ja kirjaston käyttäjille. Tavoitteena on oppimisen ja luovuuden edistäminen sekä aineiston säilyvyyden parantaminen.

Yhteisluettelon pilotointi 2012

MARC21-formaattia käyttävä Tampereen kaupunginkirjasto pilotoi yleisenä kirjastona Kansalliskirjaston yhteisluettelohanketta vuoden 2012 loppupuolella. Hankkeessa valitaan testiaineisto, jonka tuontia Aleph-pohjaiseen Lindaan ja luettelointia siellä projektisuunnittelija testaa. Pohjaksi selvitetään, mitä eroja on Lindan ja Tampereen luetteloinnissa sekä määritellään replikointi eli mitä kenttiä Tampere haluaa Lindasta käyttöön. Kirjaston luetteloijat opiskelevat Aleph-ohjelmaa. Hanke dokumentoidaan ja raportoidaan yhteistyössä Kansalliskirjaston kanssa.

Uusi kirjastokonsepti Tampereen yliopistolliseen sairaalaan 2012

Tampereen yliopistollisen sairaalan aulapalveluja laajennetaan (Kela, apteekki etc.). Myös kirjastopalveluista on pyydetty tarjousta. Kirjasto on tekemässä tarjousta uudenlaisesta, pääosin itsepalvelulle perustuvasta toimintakonseptista. Palveluvalikoimaan suunnitellaan mm. sähköisiä palveluja, tiivistä, ajankohtaista ja kiinnostavaa kokoelmaa paperi- ja e-kirjoja ja –lehtiä sekä muuta aineistoa, lukulaitteita ja nettikoneita. Tila sisustetaan kutsuvaksi.

Kiertävä pelisalkku 2012

Digitaalinen pelaaminen ja virtuaaliset pelimaailmat ovat monien lasten ja nuorten arkipäivää, mutta monilla aikuisilla on vielä melko hatara käsitys siitä, mitä ne pitävät sisällään. Kirjastojen rooli tälläisten sisältöjen ääreen johdattamisessa on ollut melko vaatimaton muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Hankkeen tarkoitus on levittää tätä tietämystä ja sisältöjen tuntemusta myös pieniin kirjastoihin, joilla ei ole mahdollisuutta kohdentaa resurssejaan tälläiselle alueelle muutoin kuin yhteisvoimin.

Yllätyskassit lainaajille 2012

Suunnitellaan toimintamalli yllätyskassien toteuttamiseksi. Kassit ovat kirjastossa tarjolla kaikille lainaajille. Kukin kassi täytetään tietyn teeman mukaan valitulla lainattavalla aineistolla, mukana kirjoja, cd-levyjä, dvd-levyjä ja muuta teemaan sopivaa. Teema näkyy kassin päältä, mutta kassin sisältö olisi yllätys lainaajalle.

Kotiseutukokoelman digitoinnin kartoitustyö 2012

Tavoitteena on saada laajaan tietoisuuteen kotiseutukokoelmamme erityislaatuisuus. Digitoimalla aineistoa, saadaan kokoelmasta kiinnostava ja verkkomateriaalia käyttäen mahdollisimman monella olisi pääsy aineistoihin.

Kerran kuussa kirjastoon 2012

Kirjaston tavoitteena on innostaa jo tuttuja asiakkaita monipuolisempaan ja laaja-alaisempaan kirjastonkäyttöön. Toivomme kulttuuri- ja asiantuntijailtojen tuovan mukanaan uusia asiakkaita kuntalaisista jotka eivät vielä käytä kirjastoa. Pyrimme samalla mataloittamaan kynnystä tulla kirjastoon.

Palvelut näkyville 2012

Kirjasto haluaa tiedottaa toiminnastaan. Kirjastojen palvelut monipuolistuvat jatkuvasti, mutta kaikki kuntalaiset eivät välttämättä tiedä, mitä mahdollisuuksia kirjastot nykyään tarjoavat. Tavoitteena on lehtiliitteellä ja esitteillä kertoa kaupunkilaisille, että kirjasto on heidän monipuolinen kulttuurikeskuksensa.

Käy kirjastossa -sivusto PIKI-verkkokirjaston Lapset-osioon 2012

Sivuilla kerrotaan värikkäästi, yksinkertaisesti ja selkeästi kohderyhmälle eli alakouluikäisille  7 – 12 -vuotiaille lapsille mitä (PIKI-)kirjastoissa voi tehdä. Sivusto palvelee ennen kaikkea  kirjastopalvelujen tunnetuksi tekemistä ja käytön opastusta. Mukana on medialukutaidon edistämisen elementtejä.

Pirkanmaalainen kirjallisuustieto valtakunnalliseen käyttöön 2012

Selvitetään, miten Pirkanmaalaista kaunokirjallisuutta -verkkosivuston laajat tiedot voidaan siirtää osaksi valtakunnallisia tietovarantoja, ennen kaikkea KirjaSampoon. Tuotetaan tietoa, jonka avulla myös muut kirjastot voivat siirtää vastaavia alueellisia kirjallisuustietokantojen sisältöjä valtakunnalliseen käyttöön.

Sivut

okm
avi