Järjestä:

Löytyi 47 hanketta.

Nällimukula löytää! 2012

Nällimukula* löytää!- hanke sisältää tiedonhallintataitojen kartuttamista ja koostamista kurikkalaisille lapsille ja nuorille verkko-opetusmateriaalin avulla.

Kirjaston ilmeen kohotus 2010-luvulle 2013

Kerimäen kirjaston tilojen uudistaminen 2010-luvulle uusien huonekalujen ja tietokoneiden avulla asiakkaiden viihtyisyyden parantamiseksi ja positiivisen kirjastokokemuksen perustaksi.

Toiveita tuuttiin! - Asiakaskysely lapsille ja nuorille 2013

Hankkeen avulla on tarkoitus kartoittaa Hyvinkään kirjaston lapsi- ja nuorisoasiakkaiden mielipiteitä kirjaston järjestämistä palveluista, aineistosta ja tapahtumista.

Kirjan kannet auki - kirjallisuuden lajit tutuiksi 2013

Tavoitteena on tuoda kirjallisuus osaksi lasten ja nuorten elämää erilaisten teemaviikkojen ja -tapahtumien kautta.

Elämysreiteillä: Espoon uuden kirjastoauton tapahtumareitit 2013

Espoon kaupunginkirjasto hakee rahoitusta kirjastoauton uudenlaiseen tapahtumatoimintaan. Helmikuussa toimintansa aloittavalle, muunneltavaksi suunnitellulle lastenkirjastoautolle räätälöidään normaalien päiväkoti- ja koulureittien lisäksi kuukausittain vaihtuvia teemoitettuja tapahtumareittejä. Näistä reiteistä haetaan rahoitusta neljän eri kuukauden tapahtumareitteihin. Rahoitusta haetaan asiantuntijapalkkioihin, tarvikkeisiin, muusikoiden ja kirjailijoiden esiintymispalkkioihin sekä Ursa ry:n laitteiden lainaamiseen.
Huhti-toukokuussa kirjastoauto kiertää iltapäivä- ja iltakierroksilla puutarha-autona, jolloin puutarhurit pitävät autossa työpajoja sekä lapsille että aikuisille. Työpajoissa jaetaan puutarhatietoutta ja istutetaan siemeniä ja taimia.
Elokuussa autossa pidetään minifestareita, jolloin espoolaiset nuorten bändit esiintyvät kerran viikossa muutamalla pysäkillä. Näihin minifestareihin osallistuu yhteensä neljä eri bändiä.
Syyskuussa autolla on kirjailijakiertue, jolloin kerran viikossa auton mukana on joko aikuisten- tai lastenkirjailija.
Marraskuussa esitellään aurinkokuntaa, revontulia ja tähdenlentoja yhteistyössä Ursa ry:n kanssa. Tähän kokonaisuuteen kuuluu myös kirjastoauton henkilökunnalle järjestettävä tähtitaivaskurssi. Ursan siirrettävä planetaario pystytetään tapahtumareitin aikana joillekin kouluille. Kirjastoautossa sähköistä kosketuspöytää ja iPadeja käytetään havainnollistamaan opetusta.

Novellin voimaa Sompiossa 2013

Edistää lukijan polkua novellin luo, Novelli palaa! -hankkeen hengessä. Tuoda oman alueen kirjailijoita lähemmäksi lukijoita. Helpottaa lasten lukemista. Innostaa nuorisoa tarttumaan kirjaan ja kynään.

Elämyksiä Hiidenkivestä 2013

Tavoitteena on tutustuttaa lapset ja nuoret alueen historiaan kirjojen ja tekemisen kautta.

Kirjasta kaveri: lasten ja aikuisten lukuharrastuksen edistäminen 2013

Ikaalisten kaupungin sivistyspalveluiden toiminnan painopisteenä on paikallisen identiteetin ja aktiviteetin vahvistaminen. Viime vuosina Ikaalisten kaupunginkirjaston keskimääräistä alhaisemmat lainaus- ja käyttöluvut ovat kohonneet tasaisesti. Kirjasta kaveri – hankkeen on tarkoitus tukea alkanutta kehitystä edistämällä sekä lasten että aikuisten lukemisen ja kirjallisuuden harrastamista.

Onni on oma soppi - tila-,kaluste- ja aineistojärjestys uusiksi 2013

Hankkeen tavoitteena on saada kirjastolle ammattilaisen suunnittelema uusi ilme. Painopistealueita ovat lapset ja nuoret (lisää tilaa) sekä ajanmukaiset hyllyopasteet.

Hyvä paha Wikipedia: Nilsiän yläkoululaisten tiedonhakutaidot ajantasalle verkkoympäristössä 2013

Informaatikko pitää Nilsiän yläkoululaisille tiedonhaun opetuksen, joka on integroitu opiskeltavan oppiaineen opetukseen ja jossa oppilaat oppivat hakemaan tietoa ammatillisista ja tieteellisistä verkkotiedonlähteistä oppimistehtäväänsä varten ja arvioimaan verkkotiedonlähteiden luotettavuutta.

Sanataidetta ja tekniikkaa kehiin - aineistot kiertoon 2013

Tavoitteena on saada eri asiakasryhmät käyttämään entistä aktiivisemmin kirjastopalveluita elämyksellisten menetelmien avulla sekä houkutella uusia kirjastonkäyttäjiä palveluiden äärelle. 

Draivia rattaille - kirjastoautotoiminnan kehittäminen 2013

Hankkeen tavoitteena on toteuttaa kirjastoautossa kirjastopalveluiden lisäksi muitakin palveluita, joita keskustaajaman ulkopuolella asuva väestönosa tarvitsee, luoda hallintokuntien rajoja ylittävää yhteistoimintaa ja ottaa kolmas sektori mukaan kirjastoautotoiminnan kehittämiseen. Suunnitella teemapäiviä ja kokeilla niiden toimivuutta järjestämällä 1-2 teemapäivää hankkeen aikana. Saada kirjastoauton palvelut kaikkien tietoon ja antaa asiakkaille mahdollisuus osallistua kirjastoautopalveluiden kehittämiseen sekä lisätä kirjastoauton käyttöä myös kuntarajojen ulkopuolella. Lisäksi tavoitteena on kirjastolaitoksen näkyvyyden lisääminen, kirjasto osaksi jokaisen muhoslaisen elämää.

LUKUINTO-ohjelma 2012

Lukuinto on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama 3-vuotinen ohjelma, jonka toteuttavat Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta ja kasvatustieteiden tiedekunta.
Lukuinto-ohjelman tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten kiinnostusta ja kykyä monipuoliseen lukemiseen ja kirjoittamiseen sekä edistää lasten ja nuorten erilaisten tekstien ja mediasisältöjen käyttöä. Lukuinto-ohjelman kohderyhmiä ovat 6- 16 -vuotiaat lapset ja nuoret, opettajat, kirjastoammattilaiset ja vanhemmat.

Iloa ja eväitä arkeen - erityislasten musiikkileikkikouluryhmä/-t kirjastolla 2014

Musiikkileikkikoulussa musiikki ja musisointi tukevat erityislasten itseilmaisua ja itsetuntoa ja lapset voivat kokea onnistumisen tunteita. Musiikkileikkikoulussa lasten sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä voidaan edistää ja kommunikaatiota vanhempien kanssa vahvistaa.

Keski-Uudellamaalla ei kuitenkaan musiikkiopistoilla ole tarjolla musiikkileikkikoulu- tai soitinryhmätoimintaa erityislapsille. Lapsen kuljettaminen esimerkiksi Helsinkiin on ajallisesti ja myös taloudellisesti haastavaa. Haluamme tarjota mahdollisuuden muskaritoimintaan myös lähempänä kotia ja näin lisätä tasa-arvoa antamalla erityislapsille ja heidän perheilleen mahdollisuuden kehittävään ja voimauttavaan toimintaan.

Kirjaston musiikkileikkikoulutoiminnan muotona voisi olla useampia esimerkiksi viiden-kuuden kokoontumiskerran sarjoja eri kohde-/ ikäryhmille, jolloin mahdollisemman moni lapsi ja perhe pääsisi mukaan.

Sanojen taikaa: sanataidetta lähikirjastoissa 2014

Sanojen taikaa -hankkeen tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria lukemaan ja ilmaisemaan itseään kirjallisesti sekä kehittää myös heidän median käyttötaitojaan. Koululaisten vapaa-aikana kirjastoissa kokoontuvat sanataidekerhot antaisivat harrastusmahdollisuuden niille lapsille ja nuorille, jotka haluavat syventää ja laajentaa luku- ja kirjoitustaitojaan. Toimintaa järjestettäisiin 3.-6,-luokkalaisille syksyllä 2014 ja keväällä 2015 Vaasan kaupungin 6 lähikirjastossa, joissa jokaisessa kokoontuisi yksi ryhmä. Ohjausta annettaisiin sekä suomen että ruotsin kielellä.

Lukuintoa kaarinalaisten lasten ja nuorten vanhemmille 2014

Hankkeen tavoitteena on herättää vanhempien lukuinto ja kertoa vanhemmille lukemisen tärkeydestä.

Elämyksiä kirjaston kulmilla ja etäämmälläkin lukemisen ja mediatoiminnan edistämiseksi 2014

Kirjasto pyrkii tapahtumilla lisäämään houkuttelevuutta ja näkyvyyttä. Kirjavinkkari vinkkaroi kouluilla, saduttaa päiväkodeissa; loruttaa ja runouttaa vanhuksia. .Ex tempore ääneen lukuhetkillä "sopivaksi todetussa tilassa" saavat ihmiset ehkä pysähtymään hetkeksi ja kuuntelemaan. Kirjasto-Lukulähettiläänä yhteydenotot seurakuntaa, yhdistyksiin. Lukuvinkkitahtumia kirjastossa eri ikäisille. Ja vielä, että nukketeatterit ovat aina olleet innoittavia sekä teatteriesityksen jälkeiset tehtävät mieleen.

Joulukalenterista lukuintoa joulunaikaan 2014

Pöytyän kirjaston jouukalenteri vuodelle 2014 tehtäisiin yhteistyössä alakoulujen kanssa. Kalenterissa toteutuisi Lukuinto-ohjelman tavoite vahvistaa lasten ja nuorten lukemista, kirjoittamista ja mahdollisesti erilaisten mediasisältöjen oppimista ja käyttöä.

Lasten ja nuorten LittFest / Vaasa LittFest Vasa 2014 2014

HUOM! Alla kohdassa Budjetti esitetään arvio koko hankkeen (Vaasa LittFest Vasa) kustannuksista. Muita apurahoja ei ole vielä haettu, mutta aiotaan hakea tahoilta seuraavasti:
Vaasan kaupunki 18 000
Konstsamfundet 1 000
KulturÖsterbotten 2 000
Pohjanmaan liitto 3 000
Pohjanmaan taidetoimikunta 3 000
Svenska kulturfonden 7 000
Yhteensä 34 000 euroa

Mistä löytyy eläinkirjoja? 2014

Hankkeen tavoitteena oli helpottaa aineiston löytymistä kirjastosta ja kehittää kirjastoa käyttäjä-lähtöisemmäksi lapsille ja nuorille.

Sivut

okm
avi