Järjestä:

Löytyi 29 hanketta.

Viihtyisyyttä ja asiakaspäätteiden ajantasaistamista 2012

Hankkeen tavoitteena on tehdä verkkoaineiston saatavuus miellyttävämmäksi eri ikäryhmille ja vanhaa kalustusta uusimalla tehdä tiloja miellyttävämmäksi oleskella.

Tiedon sillat Huittisten alueen kirjastoissa 2012

Hankkeen tarkoituksena on rakentaa matalan kynnyksen koulutustilaisuuksien sarja, jossa tarjotaan tiedonhankinnan, tiedonhaun ja tiedon arvioinnin sekä yleensä sähköisen asioinnin työpaja-tyyppistä koulutusta. Kohderyhmänä Huittisten aikuisväestö, erityisesti seniori-ikäiset, lähtövalmiusvaatimuksena juuri ja juuri tietokoneen peruskäytön alkeet.

Yhteistyökumppanina on Huittisten SAMKin yksikön kirjasto, jolta ostetaan osa suunnittelua ja koulutuspalvelua, pääosa koulutuksista suunnitellaan ja toteutetaan kaupunginkirjaston voimin. Koulutukset ulotetaan myös kunnan lähikirjastoon. Tarkoituksena on luoda kestävää toimintaa ja kehittää asiakkaille tarjottavana uutena, entistä systemaattisemmin järjestettävänä palveluna verkon ja sähköisten aineistojen käytön opastusta. Hanke on asiakkaille suuntautuvan palvelun lisäksi samalla paikkakunnan tietohuolto-organisaatioiden yhteistyömuotojen kehittämistä sekä henkilöstöjen sisäistä koulutusta.Resursseja tarvitaan työpajojen suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä mainontaan, uusiin tietokoneisiin keskusyksikköineen ja näyttöineen sekä langattomaan verkkoon.

Viikoksi virikkeitä vanhuksille 2012

Hankkeen tavoitteena on testata erilaisia vanhuksille suunnattuja toimintamenetelmiä ja solmia tiukempia yhteistyömalleja kaupungin eri toimijoiden kanssa.

Kirjasto keskellä kylää 2012

Sallan kunnan väestöstä noin 16 % on eläkeikäisiä ja määrän ennustetaan kasvavan vuoteen 2018 mennessä 20:een prosenttiin (Tilastokeskus). Eläkkeelle jäävät ovat yhä enenevässä määrin hyväkuntoisia ja aktiivisia toimijoita, jotka kaipaavat harraste- ja viriketoimintaa. Sallan kunnankirjasto on vuonna 1993 valmistunut kirjasto, joka tilasuunnittelullaan on keskittynyt työikäisen aikuisväestön ja lasten kirjastopalveluiden tuottamiseen. Kirjasto keskellä kylää -hankkeella kohotetaan kirjaston profiilia kaikenikäisten palvelupaikkana, suunnaten toimintoja erityisesti ikäihmisille. Tavoitteena on luoda viihtyisä kohtaamispaikka keskelle kylää, jossa kirjasto luontevasti jo sijaitsee, sekä tarjota kirjastossa säännöllistä sekä virikkeellistä ikäihmisten toimintaa ja näin ehkäistä syrjäytymistä, lisätä yhteisöllisyyttä ja tietoyhteiskunnan kansalaisvalmiuksia.
Sallan kuntastrategia 2015 tähtää elinkelpoisten palvelualueiden kunnaksi, jossa kunnan palvelut hajautetaan viiteen eri palvelukeskukseen eri puolille kuntaa. Myös kirjastopalvelut voidaan osaltaan hajauttaa näihin palvelukeskuksiin. Tällä hankkeella tarjotaan erilaisia kirjastopalveluja ikäihmisille, ja testataan niiden kiinnostavuutta.

Muistakko tämän? - kassothan yhesä. 2013

Muistakko tämän? - kassothan yhesä-projektin tarkoituksena onkin digitalisoinnin lisäksi kerätä tietoa näiden arvokkaiden kuvien paikoista, tapahtumista ja henkilöistä ja siirtää tieto nykypolville. Hankkeella edistetään ikäihmisten aktivoitumista, yhteisöllisyyttä ja osallistumista kirjaston toimintaan.

Ikä ei ole este 2013

Projektin tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten palvelutarpeet Louna-kirjastojen alueella ja käynnistää uusia toimintoja.

VIRTA - Kirjastosta ja kulttuurista elämyksiä ja elinvoimaa vanhuksille 2013

Iisalmen kaupunginkirjaston, kulttuuritoimen ja musiikkiopiston sekä Savonia-ammattikorkeakoulun ja Ylä-Savon Soten poikkihallinnollisessa yhteistyöhankkeessa luodaan kirjaston ja kulttuurin keinoin virikkeitä ja elämyksiä ikääntyneiden Iisalmelaisten elämään. Tavoitteena on tuoda näkyviin kulttuuripalvelujen positiivisia hyvinvointivaikutuksia. Hankkeen kohderyhmänä ovat pienkotikeskuksen ja tuetun palveluasumisen asukkaat. Projektin toteuttamiseen osallistuvat kirjasto- ja kulttuurialan toimijat ja ammattikorkeakoulun terveys- ja sosiaalialan opiskelijat ja opettajat. Projekti toteutetaan vuosina 2013 - 2014.

Nilsiän lähikirjasto esteettömämmäksi ja käyttäjäystävällisemmäksi 2013

Nilsiän lähikirjaston esteettömyyttä on parannettava rakentamalla sisäänkäyntiin pyörätuoliluiska ja sähköisesti avautuva ulko-ovi sekä hankittava korkea seniorituoli ja –pöytä lehtilukusaliin.

Nilsiän kaupunginkirjaston tullessa kuntaliitoksen myötä 1.1.2013 Kuopion kaupunginkirjaston lähikirjastoksi myös Nilsiän lähikirjaston asiakkaat pääsevät käyttämään FinELibin kautta hankittuja sähköisiä aineistoja. Jotta Nilsiän kirjaston kaikki asiakasryhmät pääsevät hyödyntämään mahdollisimman käyttäjäystävällisesti uusia sähköisiä aineistoja, Nilsiän kirjaston musiikkiosastolle tulee luoda rauhallinen kompakti soppi musiikin kuunteluun ja sähköisten aineistojen käyttöön. Asiakaskäyttöön hankitaan kaksi vain vähän tilaa vievää ja helppokäyttöistä Silence Media Center –multimediatuolia näyttöineen ja kauttimineen esteetöntä ja asiakaslähtöistä musiikin kuuntelemista sekä sähköisten näköislehtien ja e-kirjojen lukemista varten.

Kirjastovipinät senioreille 2013

Kirjastovipinät senioreille on sarja erilaisia seniori-ikäisille suunnattuja kulttuuri- ja muita tapahtumia, jotka toteutetaan Kotkan pää- ja lähikirjastoissa sekä Haminan pääkirjastossa.
Tilaisuuksien aiheet on valittu seniori-ikäisten toiveista, joita esitettiin Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijan Kaisa Horton Kotkan kaupunginkirjastolle tekemässä ”Kirjastovipinät senioreille: kyselytutkimus ja vuosisuunnitelma Kotkan kaupunginkirjastolle” – opinnäytetyössä (http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201204234848n). Tapahtumia suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä eri järjestöjen (SPR, vanhusjärjestöt, Kela) kanssa.

Sanataidetta ja tekniikkaa kehiin - aineistot kiertoon 2013

Tavoitteena on saada eri asiakasryhmät käyttämään entistä aktiivisemmin kirjastopalveluita elämyksellisten menetelmien avulla sekä houkutella uusia kirjastonkäyttäjiä palveluiden äärelle. 

Ikääntyvien kirjastopalvelut kuntoon 2013

65 vuotta täyttäneiden osuus Ruoveden väestöstä oli vuoden 2011 lopussa 29,8%, kun koko maan vastaava luku oli 18,1%. Kunnan väestö vanhenee vauhdilla ja aiheuttaa muutostarpeita moniin palveluihin. Kirjastolla on suuri haaste kehittää palvelujaan väestön ikärakenteen kehityksen mukaiseksi.

Iloa ikäihmisille Kihniössä 2014

Ikäihmisten ja liikuntaesteisten kirjaston kotipalveluiden tarpeen kartoitus ja aloittaminen. Laitoksissa olevien siirtokokoelmien käytön tehostaminen ja kokoelmien tarpeen kartoitus. Kulttuuri- ja virkistysiltapäivien järjestäminen ikäihmisille.

Iloa ikäihmisille Parkanossa 2014

Hankkeen tarkoitus on kartoittaa niiden parkanolaisten ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten kirjastopalveluiden tarvetta, jotka eivät itse pääse kirjastoon. Kirjaston kotipalvelu myös aloitettaisiin hankkeen aikana. Kirjastossa järjestettäisiin virkistysiltapäiviä erityisesti ikäihmisille. Näihin kutsuttaisiin kirjailijavieraita ja luennoitsijoita. Laitoksissa olevien siirtokokoelmien käyttöä ja tarpeellisuutta tutkitaan.

Kirjava 2014

Laitosasukkaiden aktivoiminen ja kirjaston vuoropuhelu vaikeimmin tavoitettavan kohderyhmän kanssa. Palkataan henkilö käymään kerran kuukaudessa hoitolaitoksissa ja palvelukodeissa. Asukkaille järjestetään muistelutuokioita ja pienimuotoisia taideprojekteja. Yhteinen Vesannon ja Tervon kirjastojen hanke.

Kirjaston kotipalvelun käynnistäminen 2014

Isojoella ikäihmisten määrä kunnassa on huomattavan suuri ja se kasvaa koko ajan. Isojoen kirjastolla ei ole kotipalvelua tai kirjastoautoa. Kotipalvelun tarvettaa ollaan parhaillaan kartoittamassa ja kyselyiden mukaan tarvetta on. Kirjaston oman henkilöstön voimin on mahdollista tarjota kotipalvelua ja tiedottaa siitä laajemminkin ajallisesti, mutta taloudelliset resurssit puuttuvat. Hankkeen tarkoituksena on turvata kotipalvelun käynnistäminen ja jatkuminen.

Kirjastopalveluja ikäihmisille 2014

Tavoitteena on kartoittaa ikäihmisille suunnatun erityispalvelun tarve, millaisia palveluita toivotaan (koti, kirjasto, palvelukeskukset). Etsitään yhteistyökumppaneita (eläkeläisjärjestöt, vanhusneuvosto, sosiaalitoimi, palvelukeskukset, vanhusten lähipiiri). Kehitetään ikäihmisille sopivia palvelumuotoja entisten mm. kotipalvelun lisäksi (kirjaston asiakaspalvelu, Celia-kirjastosta tiedottaminen, tapahtumat, lukupiirit ”ikäihmisten iltapäivät”, Vanhusten viikko, Seniori Surf –päivä jne.) ja toteutetaan uusia ideoita. Pyritään löytämään Kiuruveden kirjastolle sopivia ikääntyvien ihmisten palvelumenetelmiä

Kotipalvelua Raahen kirjastoon -selvitys 2015

Hankkeessa tehdään selvitys Raahen kaupungissa olevasta kirjaston kotipalvelun tarpeesta. Kartoitetaan ikääntyneen väestön ja muiden kotipalvelua mahdollisesti tarvitsevien asiakasryhmien määrät ja heidän kirjastonkäytön tarpeensa. Selvitetään erimuotoisia tapoja tarjota kirjaston kotipalvelua.

Tavoitteena on selvittää ja aloittaa kirjaston kotipalvelu Raahessa. Kartoitetaan asiakkaiden tarpeet ja kirjaston kotipalvelun tarjoamisen muodot.

Hankkeen yhteistyökumppanina toimii Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä. Lisäksi pyritään tekemään yhteistyötä omaishoitajien ja heidän etujärjestönsä ja kolmannen sektorin kanssa.

Digi, wiki vai mikä se nyt oli? Tietoyhteiskuntataidot ikääntyville 2015

Tavoitteena on antaa kouluttamalla vapaaehtoisille vertaisohjaajille riittävät tiedot ja taidot vertaisohjaajina toimimiseen ja päivittää jo vertaisohjausta tekevien tietoteknisiä tietoja ja taitoja. 

Kurikan kirjasto – kaikkien kirjasto 2015

Tavoitteena on avata kirjaston palveluita ja kokoelmia niille, joille lukeminen on työlästä esim. iän tai sairauden myötä. Kynnys palveluiden käyttöön voi olla korkea myös pelkästään tottumattomuuden takia. Hankkeen tarkoitus on opastaa kirjaston palvelujen ja aineistojen käytössä ja alkuun pääsemisessä sekä edistää aikuisväestön tietoyhteiskuntataitoja. Kirjastossa järjestettävien ihmisläheisten ja sosiaalisten tapahtumien sisällöllistä painotusta viedään hankkeen ajatuksen mukaisesti enemmän tietoyhteiskuntataitojen ja kokoelman laajan hyödyntämisen suuntaan. Erityisesti huomioidaan ikäihmiset ja erityisryhmät ajatuksella "jokaiselle lukijalle kirja".

Mitä kirjastoauton jälkeen edelleen? 2016

Hankkeen tavoitteena on järjestää Urjalan kouluille korvaavaa toimintaa kirjastoautotoiminnan loppumisen jälkeen. Hankkeen puitteissa kouluille kuljetetaan kirjalaatikoita. Hankkeessa otetaan huomioon myös ikääntyneet, jolloin heille järjestettäisiin kirjojen kuljettamista kotiin.

Sivut

okm
avi