Järjestä:

Löytyi 48 hanketta.

Frank-monihaku 2010

Frank-monihaku on Kirjastot.fi:n tuottama ja ylläpitämä tiedonhakusovellus, jolla voi hakea samanaikaisesti kaikista suomalaisista kirjastojen aineistotietokannoista.

Informaatiolukutaitoon ohjaaminen 2012

Hanke ohjaa Kangasniemen yläkouluikäiset informaatiolukutaidon pariin. Hanke tarjoaa oppituntimuotoisen opetuspaketin (nettietiketti, tiedonhaku, arviointi) jokaiselle 7-9 -luokalle. Hankkeen myötä uudistamme myös asiakaspäätteitämme.

Lukiolaisen käsikirjasto : Tiedonhaku- ja tiedonhallintataidot hanskaan 2012

Ilomantsin kirjasto ja lukio toimivat saumattomasti yhteistyössä tiedonhallintataitojen ja medialukutaidon opettamisessa.

Kirjasto irti! - osallistava kirjastonkäytönopetus Hattulan kunnankirjastossa 2012

Hankkeen tavoitteena on kehittää kirjastonkäytönopetusta nykyajan vaatimusten tasolle sekä vahvistaa kirjaston roolia mediakasvatuksen asiantuntijana. Hankkeen myötä päivitämme kirjaston työvälineitä ja toimintatapoja nykyaikaisemmiksi.

Käy kirjastossa -sivusto PIKI-verkkokirjaston Lapset-osioon 2012

Sivuilla kerrotaan värikkäästi, yksinkertaisesti ja selkeästi kohderyhmälle eli alakouluikäisille  7 – 12 -vuotiaille lapsille mitä (PIKI-)kirjastoissa voi tehdä. Sivusto palvelee ennen kaikkea  kirjastopalvelujen tunnetuksi tekemistä ja käytön opastusta. Mukana on medialukutaidon edistämisen elementtejä.

Asiakkaat verkkoon 2012

Padasjoki on vajaan 3500 asukkaan muuttotappiokunta Päijät-Hämeessä. Kirjasto on laadukkaasti hoidettu, vilkas ja myös kesäasukkaiden keidas keskellä kylää. Teknologia kirjastossa on jäänyt vuoden 2005 tasolle. Asiakaskoneet ovat hitaita eikä kirjastossa ole langatonta verkkoa. Hankkeessa mahdollistetaan nopeat yhteydet tietoverkkoon ja mahdollisuus tiedonhaun opetukseen.

E-nälli - tiedä, taida verkossa 2012

E-nälli hanke opastaa asiakkaat oivaltamaan e-aineistojen ja verkkopalvelujen maailman. Hankkeen tavoitteena on parantaa nykyisten e-aineistojen saavutettavuutta ja lisätä niiden tarjontaa. Asiakkaiden käyttöön hankitaan ajanmukaiset laitteet ja opastusta varten opetusvälineet. Järjestetään säännöllisiä asiakasopastuksia seniorieille. Asiakkaat voivat varata myös henkilökohtaisen opastuksen. Lapsille ja nuorille järjestetään tiedonhaun ja median käytön opastusta. Markkinoidaan e-aineistoja ja verkkopalveluja.

Bibliotekets del av "Kulturstigen" i Kimitoöns kommun 2012

Kimitoöns kommuns kulturenhet kommer att genomföra projektet Kulturstigen som är en plan som ger grunden till att varje elev i den grundläggande utbildningen i Kimitoöns kommun besöker olika kulturanstalter ett bestämt antal gånger om året. Ett av besöksmålen är kommunens bibliotek.

Nällimukula löytää! 2012

Nällimukula* löytää!- hanke sisältää tiedonhallintataitojen kartuttamista ja koostamista kurikkalaisille lapsille ja nuorille verkko-opetusmateriaalin avulla.

Tiedonhankinta osaksi oppimista yläluokilla 2012

Tavoitteena on syventää nuorten kirjastonkäyttötaitoja ja soveltaa kirjastomateriaalia kouluaineisiin siten, että perusopetuksen keskeinen tieto kytketään laajempaan yhteyteen ja osaksi oppilaan omaa kehitystä. Alkuvaiheessa mukaan tulevat biologian, fysiikan ja kemian opettajat Kiiruun koulusta.

Kirjasampo-palvelun evaluointi 2012

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen laitoksella on meneillään väitöskirjatutkimus Fiktiohaku rikastetuista kirjastojärjestelmistä. Tutkimuksen avulla kartoitetaan kaunokirjallisuuden verkkopalvelun Kirjasammon käytettävyyttä ja käyttötapoja. Evaluoinnin myötä saadaan kansainvälisestikin kiinnostavaa tietoa siitä, kuinka fiktiota etsitään kirjastojen järjestelmistä. Tutkimustulosten avulla voidaan myös itse palvelua ja sen toiminnallisuuksia kehittää edelleen.

Lukeminen tekee hyvää 2013

Lukeminen tekee hyvää -kampanjan avulla on tarkoitus edistää lukemista, koulujen ja kirjastojen välistä yhteistyötä sekä kehittää monipuolista lukutaitoa. Kampanjassa luodaan keinoja, joilla lapset ja nuoret sitoutetaan lukemiseen ja elinikäiseen harrastukseen.
Kirjasto tekee hyvää – se on paikka kehittää monipuolista lukutaitoa, tietoyhteiskuntataitoja, löytää uusia näköaloja ja toivoa. Afrikassa tiedon saannin rajoittaminen on ollut monen epätasa-arvoisen yhteiskunnan käyttämä tehokas keino. Kampanjassa on tarkoitus tukea Suomen Kirjastoseuran kehitysyhteistyöprojektia ja nostaa esille hyvän lukutaidon merkitys tasa-arvoa ja elämässä pärjäämistä edistävänä tekijänä.

Koukuta kirja 2013

Koukuta kirja! -hankkeen tavoitteena on saada alakouluikäiset lapset kirjaston aktiivisiksi käyttäjiksi ja ennen kaikkea innostumaan kirjoista. Tavoitteena on, että lapset oppivat soveltamaan lukemisen avulla hankittuja tietoja ja näkemyksiä sekä käyttämään monipuolisesti kirjastoa ja oppivat näin myös kriittisen tiedonhaun perusteita.

Hyvä paha Wikipedia: Nilsiän yläkoululaisten tiedonhakutaidot ajantasalle verkkoympäristössä 2013

Informaatikko pitää Nilsiän yläkoululaisille tiedonhaun opetuksen, joka on integroitu opiskeltavan oppiaineen opetukseen ja jossa oppilaat oppivat hakemaan tietoa ammatillisista ja tieteellisistä verkkotiedonlähteistä oppimistehtäväänsä varten ja arvioimaan verkkotiedonlähteiden luotettavuutta.

Uusi tekniikka ja osaaminen vievät tiedon poluille 2013

Kemin kaupunginkirjaston opintolukusali varustetaan nykyaikaisilla opetusvälineillä tiedonhaunopetusta varten. Kirjastossa on tehty asiakkaiden ja henkilökunnan koulutussuunnitelma, jonka täysimittainen toteuttaminen vaatii kunnollisen opetustilan kirjastoon.

Smartshelf Extended 2013

Luvian kirjaston Älyhyllyy on kahden aikaisemman, ja nykyisen käynnissä olevan hankkeen kuluessa kasvanut prototyypistä kirjaston fyysiseksi elementiksi ja mobiililaitteessa toimivaksi applikaatioksi. Lisää älyä hyllyyn -hankkeen loppuraportissa Turun yliopiston tutkijat summaavat käyttäjien toiveita, joista älyhyllyn sisällöllisen laajuuden ja semanttisen kohdennuksen kehittäminen nousee keskeisimmäksi kehitystarpeeksi älyhylly -konseptissa.

Sivut

okm
avi