Järjestä:

Löytyi 13 hanketta.

Satupiiri 2011

Hankkeen tarkoituksena on lapsen oman luovuuden lisääminen ja vahvistaminen satujen  ja tarinoiden maailmasta käsin.

Taitoja ja tarinoita - kirjailoa kyliin ja kulmille 2015

Kirjaston tapahtumatuotantoa monipuolistamalla edistää eri ikäryhmien lukemisharrastusta sekä tuoda esiin kirjaston rooli erilaisten taitojen ja harrastusten kehittämisessä.

Mobilisoitu Myyräteatteri 2016

Markkinoida uutta kirjastoautoa asiakkaille ja samalla vastata toiveeseen kirjaston jalkautumisesta päiväkoteihin myyränukketeatteri- ja satukiertueiden merkeissä

Syntynyt lukemaan : tuttikerholaisesta eskariksi 2016

Syntynyt lukemaan: tuttikerholaisesta eskariksi- hankkeen tavoitteena on innostaa lapsia ja lapsiperheitä lukemaan entistä enemmän ja käyttämään kirjastopalveluja.

Koskettavaa lukemista: tunnusteltavia kuvakirjoja satutuokioihin 2016

Näkö- ja monivammaisille tarjottavien kirjastopalvelujen edistäminen, satutuokioiden ja muiden lasten ryhmätilanteiden elävöittäminen.

Kunnan palvelut kirjastoauton kyytiin 2017

Hankkeen tavoitteena on tarjota kirjastoautolla kunnan palveluita, erityisesti sivistyspalveluita, paremmin kaikenikäisten iittiläisten saataville.

Satu saavuttaa juhlavuonna 2017

Kirjasto tarjoaa kaikille kunnan alle kouluikäisille 4-6-vuotiaille tasavertainen mahdollisuuden osallistua yhdelle kirjaston teemalliselle satutunnille. Kirjasto tulee tutuksi lapsille, jotka eivät välimatkan vuoksi ole päässeet kirjastoon aiemmin. Satuja ja tarinoita halutaan lainata myös kotiin ja kirjasto saa uusia asiakkaita. Samalla yhteistyö varhaiskasvatuspalveluiden kanssa tiivistyy.

Satusalkut 2017

Ajantasaisen, monipuolisen ohjaus- ja oheismateriaalin hankkiminen kirjastojen satutunteja varten siten, että monipuoliset satutuokiot ovat toteutettavissa kaikissa maakunnan kirjastoissa.

Itsenäisyyden ajan satukuvia 2017

Hankkeen tavoite on edistää satujen tuntemusta ja lukemista sekä esitellä valituilta osin suomalaista satuhistoriaa. Välitön tavoite on satuesityksen valmistaminen ja esityksen kiertueen järjestäminen Kainuussa. 

TOIMINTAA TARINOIHIN 2017

Antaa lapsille tarinoiden ja toiminnallisuuden kautta valmiuksia miettiä omaa ja suomalaisuuden taustaa yhdistettynä tekemiseen ja ekologiseen ajatteluun.

okm
avi