Järjestä:

Löytyi 4 hanketta.

Sukella seikkailuun - hurahda tarinaan 2012

Hankkeen tavoitteena on herättää kiinnostus kirjaa kohtaan ja innostaa lapsia ja nuoria lukemaan. Mediakasvatuksen avulla opetetaan turvallistä nettikäyttäytymistä ja toteutetaan digitarina.

Tarinan juurilla 2012

Kirjasto haluaisi kutsua lukupiirin vieraaksi kirjastoon oikeita kirjailijoita, joiden kanssa voisi pohtia tarinoiden syntyä. Vaikka kutsujana olisi lukupiiri, tavoitteena on järjestää avoimia tapahtumia, joihin olisivat tervetulleita kaikki kirjoista ja kirjoittamisesta kiinnostuneet.

Lakialla luetahan 2014

Tavoitteena tutustuttaa lapset ja nuoret kirjoihin ja kirjallisuuteen sekä herättää innostus lukemiseen. Mediakasvatuksen osalta tutustuttaa eri medioihin ja tuottamaan esimerkiski animaatioelokuvia.

okm
avi