Järjestä:

Löytyi 160 hanketta.

Maahiset, metsänpeitto ja mytologia : suomalaista fantasiaa 2014

Kirjailijavierailu ja kirjoittamisen työpaja Siilinjärven molemmille yläkouluille. Tavoitteena on tarjota yläkoululaisille tietoa, tarinoita ja mielikuvia kotimaisen fantasiakirjallisuuden puitteissa. Kirjoittamisesta kiinnostuneille ja kirjoittamista harrastaville nuorille tarjotaan myös mahdollisuutta osallistua kirjoittamisen työpajaan ja tuottaa omaa tekstiä asiantuntijan ohjauksessa. Tämä innostaa edelleen itsenäisen lukemisen ja kirjoittamisharrastuksen pariin.

Koko kylä lukee 2014

Keiteleen ja Pielaveden kunnankirjastojen sekä Keiteleen ja Pielaveden yhtenäiskoulujen tavoitteena on lukemisharrastuksen ja kirjaston käytön lisääminen lukuvuoden 2014-2015

Mobiililla tulevaisuuteen : sähköiset aineistot, laitteet ja asiointi verkossa tutummaksi 2014

Hankkeen tavoitteena on lisätä niin kirjaston asiakkaiden kuin henkilökunnankin tietoa verkkoaineistoista sekä tehostaa e-aineistojen ja palvelujen käyttöä erilaisten laitteiden avulla. Aiemmilla hankkeilla on luotu verkkopuikkaripalvelu, jossa asiakkaat ovat saaneet yksilöllistä verkkoneuvontaa ja opastusta. Tämän tulevan hankkeen myötä opastetaan laitteiden käyttöä myös pienryhmissä.

Rosvoseikkailuja kyläkouluissa 2014

Hankkeella pyritään lisäämään alakoululaisten lukemisharrastusta ja innostamaan heidät kirjoittamisen pariin tarjoamalla mielenkiintoinen aihepiiri.

Alakoululaisten kirjavilmaatti 2014

Mediavinkkausta alakoululaisille.

Lukemisen edistäminen/mediakasvatus 2014

Hankkeen tarkoituksena on jälleen kerran kannustaa yläkouluikäisiä lukemisen pariin. Lisäksi tarjota aikuisväestölle tilaisuus tutustua mahdollisesti tuntemattoman kirjailijan tuotantoon ja innostaa heitä lukemaan.

Kirjastoon kii! 2014

Hankkeen kohderyhmänä ovat yläkoulu- ja lukioikäiset nuoret. Erityisesti olemme huolissamme yläkoululaisten vähentyneestä kirjastonkäytöstä, joka osittain johtuu siitä, että kirjastomme tilat ovat väliaikaiset ja siten vaatimattomat.

Sähköinen ikääntyminen 2014

Hankkeen tavoitteena on parantaa ikääntyvän väestön sähköisen asioinnin saatavuutta. Nykypäivänä iso osa asioinnista eri viranomaistahojen kanssa tapahtuu verkon välityksellä. Kirjaston tehtävä on pitää yllä kansalaisten tiedonhakutaitoja.

Koheennuttava tarinakuvastin 2014

Hankkeen pääasiallisina kohderyhminä ovat lapset, ikääntynyt väestö ja kesäasukkaat.

Kirjaston palveluopas 2014

Kaikki kirjaston palvelut, lainauksesta verenpaineen mittauspisteeseen, kootaan yhteen esitteeseen, joka jaetaa jokaiseen talouteen Rautalammilla. Tavoitteena on tiedottaa kuntalaisille kirjaston erilaisista palveluista, myös niille jotka eivät käytä vielä kirjastoa.

Digiosaamista kaikille 2014

Päivitetään henkilökunnan digitaalinen tietämys ja laitteet samalle vuosikymmenelle pääkirjasto Joelin ja kirjastoverkoston muiden kirjastojen kanssa.

Rutakko-kirjastoverkon Mediahanke 2014

Hankkeeseen osallistuvat Rutakko-kirjastoverkosta: Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Sonkajärvi ja Vieremä. Hankkeen avulla voimme päivittää kirjaston tekniikan ajantasalle ja kirjaston henkilökunta saa valmiudet uusien työvälineiden käyttöön ja myös asiakkaiden opastukseen. Kirjaston asiakkaat saavat myös mahdollisuuden tutustua uuteen tekniikkaan, jota voi käyttää esimerkiksi e-kirjojen lukulaitteena.

Kirjat vinkeiksi, vinkit kuviksi, kuvat näyttelyksi 2014

Hankkeen tavoitteena on etsiä uusia tapoja vinkata hyviä kirjoja ja osallistaa asiakkaat mukaan vinkkaukseen.

LOL - Lukeminen On Luksusta - yläkoululaisten lukuinnon edistäminen 2014

Hanke toteuttaa Lukuinto-ohjelman tavoitteita Joensuun seutukirjaston ja paikallisten yläkoulujen toimesta.

Kirjava 2014

Laitosasukkaiden aktivoiminen ja kirjaston vuoropuhelu vaikeimmin tavoitettavan kohderyhmän kanssa. Palkataan henkilö käymään kerran kuukaudessa hoitolaitoksissa ja palvelukodeissa. Asukkaille järjestetään muistelutuokioita ja pienimuotoisia taideprojekteja. Yhteinen Vesannon ja Tervon kirjastojen hanke.

Kotipalvelu vireäksi 2014

Tavoitteena on elvyttää pitkään heikoissa kantimissa ollut kirjaston kotipalvelu taas henkiin. Selvitämme asiakkaiden ja kunnan kotipalvelun kiinnostuksen kirjaston kotipalvelua kohtaan, kokeilemme erilaisia toimintamalleja ja vakiinnutamme sopivaksi katsotun toimintamallin käytäntöön.

Tekniikkaa taloon, palveluprosessi haltuun 2014

Asiakaspalveluprosessimme kaipaa päivitystä. Tiedossa on, että kirjastojärjestelmä ja verkkokirjasto vaihtuvat vuonna 2014. Kirjastotalon peruskorjausta suunnitellaan vuodelle 2016. Kummatkin vaikuttavat merkittävästi asiakaspalveluprosessiin - nyt kannattaa suunnitella huolellisesti! Ainakin rfid:n ja sitä kautta hävikineston käyttöönotto ja lainaus- ja palautusautomaatit aikataulutetaan mukaan tähän prosessimuutokseen.

Junnut remmiin ja tilat vaihtoon! 2014

Hankkeessa otetaan lapset ja nuoret mukaan kirjaston toiminnan suunnitteluun ja arviointiin, kehitetään kirjasto- ja nuorisotoimen välistä yhteistyötä ja pilotoidaan hakeutuvaa kirjastotyötä.

PYSÄKKI - panostusta uuteen kirjastoautoon 2014

Hankkeen tavoitteena on selvittää
- onko Lieksassa tarvetta monipalveluautolle, joka veisi kirjastopalveluiden lisäksi muitakin palveluita tai tapahtumia käyttäjille
- löytyykö halua luoda hallintokuntien rajoja ylittävää yhteistoimintaa kirjastoauton käytölle - kansalaisopisto, sosiaali- ja terveyspalvelut, kotipalvelu
- reitistön ja pysäkkien toimivuus monipalveluautolle ja oheistoiminnoille käytännön kirjastotyön ohessa toteutettavaksi

Sivut

okm
avi