Sort by

Löytyi 35 hanketta.

Eteläkarjalaiset kirjoittajat esiin - leipää sanataiteesta 2015

Eteläkarjalaisten sanataiteilijoiden esiin nostaminen.

 

Biblioteket och skolan / Kirjasto ja koulu 2015

Projektet syftar till att stärka och skapa nya sätt att arbeta med skolor i vår kommun.
Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa ja luoda uudenlaisia toimintamalleja kunnassamme koulujen kanssa.

KIRJOITETAAN KOIRALLE KIUSAAMISESTA: Eläinavusteiset sanataidetyöpajat Pöytyän kirjastoissa syksy 2015- syksy 2016 2015

Lapset tulisi vetää pois nettimaailmasta takaisin siihen mistä kaikki on alkanut: kirjoittamiseen ja lukemiseen, suulliseen viestintään sekä vuorovaikutukseen ja empatiaan.

Kiitolaukkaa kepparilla 2015

Hankkeen tarkoituksena on keppariharrastuksen avulla laajentaa lasten välistä yhteenkuuluvaisuutta ja hälventää eri kulttuurien välisiä epäluuloja sekä lisätä maahanmuuttajalasten suomenkielen taitoa. Monipuolisessa hankkeessa yhdistyvät niin monilukutaito kuin liikunnallisuuskin. Hankkeen peruskivenä on Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen Tikkumäen talli-tapahtumapäivä monine työpajoineen. Tapahtumapäivän jälkeen talli on täynnä toimintaa vielä kuukauden ajan kirjaston lastenosastolla.

Kuolleiden säveltäjien seura - tutustumisretki klassisen musiikin maailmaan 2015

Länsimaisen taidemusiikin opetus on jäänyt rytmimusiikin jalkoihin jopa koulujen opetussuunnitelmissa. "Kuolleiden säveltäjien seura" -hankkeen tavoitteena on lisätä tämän musiikin lajin tuntemusta, tuoda iloa ja elämyksiä asiakkaille, edistää elinikäistä oppimista, hälventää klassisen musiikin elitististä leimaa ja madaltaa yleisön kynnystä tutustua klassiseen musiikkiin. Tavoitteenamme on luoda uusi kirjastopedagoginen konsepti siten, että emme tee päällekkäistä työtä muiden toimijoiden kanssa. Toivomme myös tätä kautta saavamme uusia käyttäjiä sekä kirjastojen musiikkipalveluille että -kokoelmille.

Pöytälaatikosta päivänvaloon 2015

Pöytälaatikosta päivänvaloon -hankkeen tarkoituksena on koota Espoon eri kirjastoihin harrastajakirjoittajia, tarjota heille mielenkiintoisia kirjailija- ja muita vieraita sekä antaa apua ja ideoita tekstien julkaisussa ja muokkaamisessa. Hanke koostuu kuudesta erilaisesta tapahtumakonseptista, joita voidaan toteuttaa Espoon eri kirjastoissa joko sellaisinaan tai erilaisina yhdistelminä. Hankkeen aikana järjestetään myös kirjoituskilpailu, jonka parhaat tuotokset julkaistaan. Hankeapuraha käytetään kilpailutöiden julkaisuun sekä kirjailija- ja asiantuntijapalkkioihin.

Kirjasto sosiaalisena työnantajana 2015

Hankkeen tavoite on perehdyttämiskäytäntöjä kehittämällä parantaa kirjaston valmiuksia ei-ammatillisten työntekijöiden työllistämiseen.

Kirjastoauto Välkky OppiBussina 2015

Tavoitteena oli kehittää uusia yhteistyötapoja koulujen ja muiden tahojen kanssa (esimerkiksi palvelutalot) joissa kirjasto tuo omanlaisensa ja merkityksellisen panoksensa kunnan sivistystyöhön - ja kulttuuriin.

Ikäihmisille tabletit ja älypuhelimet hallintaan : jatkokurssi 2015

Kirjasto haluaa olla tukemassa kaikenikäisiä kuntalaisia tuomalla tarjolle uusien mobiililaitteiden sisältöjä. Kirjastoon on hankittu 10 tablettitietokonetta kirjastossa käytettäväksi tai kouluille lainattavaksi.

Pulmaario 2015

Pulmaario-hankkeen tavoitteena on murtaa lasten ja nuorten ennakkoasenteita yhteiskunnassamme yhä tärkeämpään rooliin kasvavaa matematiikkaa kohtaan. 

Ja se soi! Tapahtumat kirjaston musiikkikokoelman elävöittäjinä 2015

Hankkeen tavoitteena on järjestää eri instrumentteihin ja soitinryhmiin keskittyviä tapahtumia, jotka kytketään kirjaston musiikkiaineiston esittelyyn.

Köröttelystä kiitoon 2015

Nurmijärven kirjasto saa uuden kirjastoauton alkuvuodesta 2015. Hankkeella on tarkoitus saada näkyvyyttä kirjastoautotoiminnalle ja samalla mainostaa koko kirjastoa. Laajan kunnan alueella on tärkeää, että myös pikkukylillä asuville kuntalaisille tuodaan tapahtumia ja palveluita heidän lähelleen.

Kirjastomme 2015

Vuonna 2015 kirjastotoiminnan aloittamisesta Isojoella on kulunut 125 vuotta ja nykyisellä kirjastolla kirkonkylällä tulee täyteen 30 vuotta. Merkkivuoden aikana olisi tarkoitus herätellä kirjastoon niitäkin kuntalaisia, jotka ovat "unohtaneet" kirjaston tai eivät muuten käy siellä. Myös yhteistyötä eri tahojen, kuten järjestöjen ja Monitoimitalon, kanssa aktivoidaan, jotta kirjasto olisi entistä enemmän kaikkien kuntalaisten käytössä ja kaikkien tuntema yhteistyökumppani.

Kotiseutumuistot kirjaksi 2015

Hankkeen tavoitteena oli tallentaa paikallishistoriaa ja saattaa se kaikille saavutettavaan muotoon. Tällä tavoin olemme voineet olla keräämässä ja säilyttämässä paikallishistoriaa, joka on myös yksi kirjaston tehtävistä.

Ups ops 2016 2015

Tavoitteena on tuottaa opetussuunni­tel­maan kirjattavaa kirjasto-opetusta, joka toteuttaa opetussuunnitelman päätavoitetta monialaisesta opetuksesta ("monialaiset oppimiskokonaisuudet"). 

Träffpunkt: Bibliotek 2015

Att ordna bibliotekets programverksamhet under ett igenkännbart koncept.

Digilukutoukka 2015

Digilukutoukka -hankkeessa kehitetään yhteistyössä Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella toimivan Leikillisen ja Pelillisen Oppimisen keskuksen kanssa Martinlaakson kirjaston lasten- ja nuortenosastoista leikillisiä ja pelillisiä, kirjastoon sopivia oppimisympäristöjä. Tällaiseen kokonaisuuteen kuuluu muun muassa kirjoja (ja muita lainattavia aineistoja), kirjastossa käytettäviä oppimispelejä (lautapeleistä digitaalisiin peleihin), niihin liittyviä digitaalisia laitteita sekä erilaisia leikillistä ja pelillistä oppimista tukevia toimintoja. Kokonaisuuteen kuuluu myös leikillisen ja pelillisen oppimiseen kannustava, viihtyisä sisustus, joka toteutetaan täysin kierrätysperiaatteella yhteistyössä suomalaisten sisustusalan ammattilaisten kanssa. Martinlaaksolaiset lapset ja nuoret (0-18 vuotta) sekä heidän vanhempansa osallistetaan kehitystyöhön.

5K - Kannuksen kirjasto koulussa, kotona ja kotiseudulla 2015

Koulukirjaston ja sen toimintojen uudistaminen, kotiseutukokoelman käytön kartoittaminen ja kotipalvelun aloittaminen

Kotoudu kirjastossa 2015

Hankkeen tavoitteena on kehittää maahanmuuttajien kirjastopalveluita.

Pages